Sivusta Seurailua

Jatko. Alku.

2009-06-12T19:19:00.002+01:00

Mitä kaikkea onkaan tapahtunut kun viimeksi päivitin tämän blogin! Elämäni vaikeimmat umpisolmut sekä ihanimmat onnen hetket tapahtuivat. Nyt alkaa vyyhti selvitä ja voin kenties jatkaa kirjoittelua täällä. Olkoon tämä uusi alku. Tai jonkin jatko. En ole vielä päättänyt kumpi.

2009-02-18T23:22:00.000Z

Pitäisiköhän tätä alkaa herätellä henkiin?

2008-01-04T13:45:00.001Z

Hyvää Uutta Vuotta!

Alku on hyvä asia. Vuosi 2007 ei ollut kenties jännittävin ja mieluisin kaikista näistä vuosista, mutta ei suinkaan kamalinkaan. Olisin halunnut olla hieman paremmassa kunnossa ja positiivisempi mieleltäni. Mutta kenties on ajateltava että tämänkin oli nyt tällainen vaihe ja tästä vuodesta on tehtävä parempi. En jaksa sen enempää kronikoida, joten listaan vaan asioita jotka tulee ensimmäisenä mielee vuodesta 2007:

2007 oli vuosi jolloin...
- tein gradua
- valmistuin maisteriksi
- muutin Lontooseen
- sain töitä
- olin kahdessa työssä yhtäaikaa
- olin Suomessa kun siellä oli kesä (eka kerta vuosiin!)
- todistin toistamiseen lumettoman joulun ja uuden vuoden
- koin enemmän takapakkeja kuin hyväksymisiä
- olin sairaalassa
- olin sairaampi kuin koskaan aiemmin
- olin väsyneempi kuin koskaan ennen
- kävin Saksassa kahdesti
- matkustelin Englannissa enemmän
- minulta varastettiin pyörä
- opin pitämään suolakurkuista
- opin tekemään erilaisia kahveja
- sain kutsun suurlähettilään itsenäisyyspäiväjuhliin
- sain kaksi jatko-opiskelupaikkaa
- puhuin enemmän suomenkieltä kuin aikoihin
- olin tyytymättömämpi moneen asiaan elämässäni
- traumatisoiduin, väsyin ja ahdistuin
- sain kunniatehtävän olla kaasona
- olin hotellissa yötä Helsingissä
- kävin lake districtissä
- katselin paljon leffoja
- en ajanut kertaakaan autolla

Että semmoista.

Tälle vuodelle en osaa antaa mitään odotuksia. Toivoisin vaan että olisin itse hieman aktiivisempi ja iloisempi. Mutta sekään ei yksin minusta johdu. Isoja juttuja tapahtunee ja aivojeni sisäisten mannerlaattojen liikkumisia on odotettavissa. Nyt ajattelin ensitöikseni päästä eroon tuosta housuja ikävästi kiristelevästä mahamakkarasta.

2007-12-18T16:10:00.000Z

Joulukuuni on sujunut niin että olen marinoinut omaa maksaani alkoholilla. Nyt vihdoin ymmärrän nenänvalkaisukuun tarkoituksen. Koko joulukuun olen juossut läksiäisissä, pikkujouluissa, itsenäisyyspäivänjuhlissa, sitten taas läksiäisissä, joululounaalla (joka loppui klo 5 aamulla...), jouludrinksuilla ja jouluillallisella. Tänään taas piti ottaa lasilliset shampanjaa ja sitten on vielä illalla yhdet drinksut. Taidan ottaa jäävettä.

Olen todellakin loman tarpeessa. Seuraava päivitys tulee varmaan joskus ensivuonna.

2007-12-04T15:26:00.000Z

Tämä päivämäärä saattaa jäädä mieleeni, ollaanhan sentään itsenäisyyspäivän liepeillä. Ei varmaan muuten...Mutta asiaan! Tänään saa onnitella tuoretta maisteria.

2007-11-22T13:02:00.000Z

Tuntuu kummalliselta se, että iltaisin ei ole mitään kirjoitushommia. Viime viikkoon saakka vapaaillat ovat olleet joko jonkun kirjoittelun miettimistä, suunnittelemista tai tekemistä. Ensimmäistä kertaa vuosiin olen elänyt niin että voin erotella vapaa-ajan ja työajan toisistaan. Opiskelu ei ole työtä koska se on mielenkiintoista, vapaaehtoista ja kivaa. Töissä on ollut aika kiirettä nyt viimeiset kaksi viikkoa. Ajan käsitys ja kokemus ovat muuttuneet kiirehtiessä. Tavallaan tuntuu että aika on laahustanut niin hitaasti etten oikein voi uskoa että edelleenkin on marraskuu. Toisaalta en edes muista koska lokakuu muuttui marraskuuksi. Ja joulukuukin on enää pienen ajan päässä. Joulukuu ja joululahjat, sekä kaikki niihin liittyvät järjestelyt tulevat ajankohtaiseksi.

Olen helpottunut siitä että tiedän palaavani takaisin Lontooseen joulun jälkeen. Helpottunut siksi että tiedän mitä teen tammikuussa. Vihdoinkin taloudellinen tilanteemmekin kohentuu ja voin varovasti suunnitella matkustelua. Ennen joulua ei ehdi mutta ehkä tammikuussa sitten. Olen aloitellut jo kirjoittamaan omaa vuoden 2007 kronikkaa. Tämä vuosi ei ollut niin jännittävä ja mielenkiintoinen kuin vuosi 2006. Ei sillä että olisin tyytymätön koska olenhan saanut käytännöllisiä asioita hoidettua kuten tutkinnonsuorittaminen sekä työpaikan hankkiminen. Eli päällisinpuolin voisi vaikuttaa että olen ollut varsin aikaansaava mutta jos minusta tuntuu että olen elänyt puoliteholla niin silloinhan se tarkoittaa ettei tähän vuoteen liittynyt sellaisia toiveiden täyttymisiä kuin olin suunnitellut. Minun mielestä elämän pitäisi aina olla jännittävää ja mielenkiintoista.

keski-ikäiset miehet, ja heidän pitkästyttävä elämä ja olemattomat teot (lainaus)

2007-11-20T10:35:00.000Z

Vaikken yleensä viitsi yleistellä, niin kerronpa kuitenkin että on olemassa sellainen ihmisryhmä jonka kanssa en oikein osaa olla mitenkään. Yleensä nämä ihmiset ovat keski-ikäisiä miehiä joita ei ole kukaan koskaan kyseenalaistanut tai muutenkaan vähätellyt. Näiltä tyypeiltä tulee puhetta solkenaan eikä nämä monologit yleensä pysy yhdessä aiheessa vaan hyppelevät edes-takas maan ja taivaan välillä. On todella turhauttavaa edes yrittää jutella sellaisten tyyppien kanssa. He usein näyttävät kuvittelevan että puheen määrä vastaa asiansisällöltään samaa. Yleensä näiden tyyppien jutut on vähintäänkin väritetty heidän oman itsensä erinomaisuuden korostamisella. On rasittavaa olla juuttuneena sellaisen itsekehutyypin kanssa, sillä ainoa asia mitä sellaiset tyypit odottavat ovat huokailua ja nyökyttelyä siitä kuinka kertakaikkiaan mahtavia he ovat.

Lienee selvää että jouduin eilen illalla hengailemaan tällaisen mahtailijan kanssa. Opin että keskustelukumppanini on Suomen paras viiniasiantuntija, hän on myös muusikkonero sekä menestynyt kaikessa mihin hän on eläessään ryhtynyt. Kuuntelin kuinka hän mahtavilla johtajantaidoillaan on saanut aikaan uskomattomia asioita. Olin niin ärtynyt ja rasittunut koko keskustelusta että lopulta sain sanotuksi että "ohhoh, kylläpä sinä olet mahtava tyyppi". V****luksi tarkoittamastani lausahduksesta sain niin käsittämättömän itsevarmuus puuskan että olisin voinut jatkaa keskustelua ihan vain itseäni viihdyttääkseni. En kuitenkaan viitsinyt sillä viinilasin tyhjetessä leijuin tämänkin asenteen yläpuolelle. Ja silloin tajusin että en minä oikeastaan inhoa näitä itseään täynnä oleviä pukumiehiä vaan sitä tyyppiä joka minusta tulee kun joudun tällaiseen seuraan. Kyynisyys, ilkeys ja ylimielisyys ovat kenties synneistä kauheimpia joten päätin siitä hetkestä lähtien kitkeä moiset omasta käytöksestäni. Vaan miten se tehdään? Lisää siedätyshoitoa mahtailijoiden seurassa vai niiden karttamista?

Lisää autoja?

2007-11-15T16:02:00.000Z

Päivän käsittämättömin uutispommi

2007-11-14T10:37:00.000Z

Sain vierailijoita Suomesta (kiitos äiti ja Iiris!) ja sain olla Lontoo-oppaana muutaman päivän. Onneksi säät suosivat meitä ja Lontoo antoi itsestään hienon kuvan. Matkaan kuului tietysti taidetta ja kultuuria. Kävimme katsomassa Billy Elliot -musikaalin. Kyseessä oli minullekkin ensimmäinen Lontoon musikaali, ja oli se kyllä aika mahtava! Musikaaleista tulee yleensä mieleen sellainen tekopirteä, yliampuva näytös mutta tämä oli jotain ihan muuta. Itse olin ihan ällistynyt tästä kokemuksesta!
Vierailu oli minullekkin kuin pieni lomareissu.

Tämä viikko on alkanut jotenkin huonosti. Olen ollut väsynyt ja huonovointinen (taas). Eilen jouduin lähtemään kotiin aiemmin koska sain niin kamalan päänsärkykohtauksen. Olisi varmaan järkevintä käydä lääkärissä koska päänsäryt vaikuttavat aika migreenimäisiltä. Yritän nyt aloitella hieman tervellisempää ruokavaliota. On tullut syötyä ravintoloissa vähän liikaa. Voi kun oppisin ettei tarvitse syödä muulloin silloin kun on oikeasti nälkä. Täällä on aivan ihania terveysluomuhyvinvointikauppoja joissa käyn aina välillä ihastelemassa. Kalliitahan ne ovat eikä meillä ole varaa ostaa niistä päivittäisjuttuja. Sellaista toivoisin että joskus olisin niin hyvin toimeentuleva että voisi ostaa ainoastaan luomua lähiruokaa ja käyttää luonnonmateriaalista tehtyjä vaatteita.

Nyt tuli tällainen postaus, tosi sekava.

läpi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun....

2007-11-05T11:07:00.000Z

Marraskuusta tulee mieleen Miljoonasateen laulu Marraskuu. Olen osannut laulaa sitä ihan lapsesta saakka. Muistan kuinka joku huomautti ettei ole sopivaa alle kymmenvuotiaana laulaa että "kaljakori kilisee". En silloinkaan ihan ymmärtänyt miksi se ei ole sopivaa. Enhän minä ollut sitä laulua kirjoittanut ja niin siinä kuitenkin laulettiin joten ei kai se nyt voinut minun vika olla. Toinen vastaava laulu oli Lumi teki enkelin eteiseen, koska siina sanottiin että "ja isä oli kännissä näin sen itkeneen". Jotenkin lapsen ei sopinut tuollaisia laulaa. Mutta minkäs sille mahtoi jos näitä lauluja tuli 80-luvulla jatkuvasti jostain mediasta ja näin ollen jäivät päähän soimaan. Muistini toimii niin että mieleeni jää helposti laulunsanoja. Muistan edelleen varmaankin satoja lyriikoita, runonpätkiä ja muita rimpsuja. Ja joskus huomaan että minua ärsyttää jos joku laulaa väärillä sanoilla. Ei sillä että itse muistaisin sanat aina ihan täysin oikein.

Nämä muistissa säilyvät rimpsut voivat toki olla muitakin kuin loruja. Ihan tavallisessa arjessa joutuu usein tilanteisiin jossa joku kysyy jotain ja siihen vastataan aina samalla tavalla. Täällä briteissä varsinkin olen joutunut opettelemaan aikamoisen määrän vastausrimpsuja, eli sellaisia täysin mielikuvituksettomia vastauslitanioita. Jotkut, kuten hyvän päivän toivotukset, toistuvat usein arjessa mutta välillä eteen tulee aivan yllättäviä kysymyksiä. Näihin yllätyskysymyksiin ei ole olemassa mitään vakiovastausta joten siinä vaiheessa keskustelu siirtyy erilaiselle asteelle. Itse pidän näistä yllätyskysymyksistä. Esimerkiksi kysymyksen "mitä kuuluu?" -tilalle voi kysyä jotain hieman yksityiskohtaisempaa johon ei voi vastata että "ihan hyvää".

Viimeiset viikot ovat olleet hieman haipakkaa täällä. Kävin Suomessa pikavisiitillä ja pian Suomesta tulevat vierailijat tulevat tänne. Sunnuntaina oli ensimmäinen vapaapäivä aikoihin ja käytiin ihastelemassa syksyista puistoa joka muuttui melkein metsäksi. Harmi vaan että täällä miljoonakaupungissä mikään ei pysy koskemattomana, joten metsässäkin polut olivat niin tallautuneita tuhansien ihmisten painoista. Mutta sen lähemmäksi luontoa ei täällä pääse. Kaipaan jonnekkin muualle. En jaksaisi enää olla täällä.

2007-10-19T16:08:00.000+01:00

Olen herännyt klo 6.00 ehtiäkseni töihin kahdeksaksi. Metro oli jumissa, jouduin ottamaan bussin. Bussilla kestää tosi kauan ja niissä on kuumaa ja ärsyttävää ja liikaa ihmisiä. Jouduin tämän ankeuden jälkeen vaihtamaan toiseen metroon. Ehdin kuitenkin ajoissa töihin. Ja taas on edessä kiireinen päivä ja ilta. Kotiin pääsen joskus kymmenen aikaan illalla. Mutta nyt en jaksa valittaa. Itse olen valinnut tällaisen elämän. Tänään menen kokkareille. Onpas taas jännää. Mulla ei ole mitään vaatteita mutta onneksi näihin leffajuttuihin voi laittaa hieman rennompaa kuin esim lähetystön tai muun tilaisuuksiin. Menen siis tänään katsomaan suomalaista leffaa ja tapaamaan ohjaajaa. Voi miten hauskaa!

Hauskaa viikonloppua!

2007-10-18T10:05:00.000+01:00

Minä olin todistamassa tätä ja tätä ja tätäkin eli kyseessä oli pressamme luento LSE:ssa (sellainen huippuyliopisto, jossa voisin haaveilla opiskelemassa. Ja siksi käyn niitten avoimilla luennoilla (jossa siis eilen luennoi meidän presidenttimme Halonen)). Luennon aiheena oli hyvinvointiyhteiskunnan toimivuudesta globalisoituvassa maailmassa. Sali oli ihan täynnä ja ihmisillä oli paljon kysymyksiä. Luennon jälkeen päästiin pressitilaisuuteen, jossa kuulin ennen teitä Tarjan kannan Venäjän nato painostukseen ja sairaanhoitajien lakkoon. Olipas jännittävää! Kotimatkalla mietin että kumpikohan tulee lehteen, ja kummatkin tuli!

On se jännittävää!

2007-10-15T10:51:00.000+01:00

Maanantai!

Vaikka elänkin nyt sellaista "normaalia" arkea, jolloin viikot menevät töissä toimistolla ja viikonloput ovat jotakuinkin vapaita, tuntuvat maanantait silti ihmeellisen energiseltä. Lauantaina olin töissä kahvilassa. Päivä osoittautui niin hektiseksi, etten osannut töistä päästessänikään oikein rentoutua. Käveltiin ihmisvilinässä muutama tunti, kunnes en enää jaksanut. Sunnuntaina käveltiin thamesin rantaa pitkin ja käytiin Tatessa katsomassa sitä halkeamaa.

Lontoossa asuminen on itseasiassa aika väsyttävää, enkä ole ihan vakuuttunut että tällainen elämänrytmi sopii minulle kovin hyvin. Olen tosi tohkeissani ja iloinen että huomenna alkaa Lontoon filmifestarit. Se on parasta. On tietenkin myös aivan käsittämättömän ihanaa että voi mennä katsomaan maailman taideaarteita vaikka töiden jälkeen. Jos en tietäisi tämän olemisen kestoa, en ehkä viitsisi niin kovasti vaivautua ottamaan stressiä siitä, jos viikonloppuna nukuttaa eikä jaksa tehdä mitään. Olen ajatellut lepääväni sitten joskus. Mutta ei se enää näytä onnistuvan niin helposti kun silloin "nuorempana".

Olen jo tiennyt jo pitemmän aikaa että tietyt äänet hermostuttavat ja rasittavat minua. Tiedän senkin etten pysty kuuntelemaan enka keskittymään täysipainoisesti, jos tilanteessa on enemmän kuin yksi äänentuoja. Taustahälystä en mene niin sekaisin. Mutta tilanteet jossa on useampi ihminen, tuottaa minulle hankaluuksia sillä en aina osaa seurata keskustelua hermostumatta. Se on vähän ikävää, ja antaa minusta aika sisäänpäin kääntyneen mielikuvan, vaikken välttämättä sellainen aina olekkaan. Tämä Lontoon äänimaailma tuntuu erityisen rasittavalta. Koetankin juuri opetella sulkemaan melua ulkopuolelle niin että voin keskittyä omiin ajatuksiin. Silti, hyvin usein, huomaan keskittyväni kuuntelemaan muiden ihmisten keskustelua tai jotain muuta ääntä.

Viikoloppuna oli melkein 20 astetta lämminta, talvitakki oli ihan liian paksu ja hikoilin jatkuvasti. Oli se toisaalta ihanaa nähdä auringonvaloa. Täällä on tosi kaunis ruska, jota kävin hieman kuvaamassa. Sellaisista päivistä saa yllättävän paljon jaksamista. Valokuvaaminen on ihanaa, olisipa parempi kamera.

Onpas pitkiä päivitysvälejä?

2007-10-11T12:23:00.000+01:00

Kohta alkaa olla tarvetta aikataulutukselle. Töissä on kiirettä, mutta se ei vaikuta minuun samalla tavalla kuin koulukiireet. Työt voi jättää töihin, ja kotona ehtii ajatella muuta. Aloitin uuden harrastuksen, ja otin toisen iltatyön koska rahat loppuivat. Jos saisin yhden vapaapäivän viikossa niin olisi ihan mukavaa. Väsymys ei tunnu kovin pahalta vielä, mutta luulisin uupuvani jos en pian ala ottamaan aikaa liikunnalle. Ihanteellisinta olisi aloittaa päivä joogalla tai pilateksella, mutta kurssimaksut ovat kovia. Iltaisin olen huono liikkumaan muutenkin. Toistaiseksi yritän kontrolloida paisumista ruokavaliolla, mutta sekään ei mene turhan mallikkaasti juuri nyt. Olenhan iltatöissä kahvilassa, jossa saa herkutella ihanilla jutuilla.

Tate modernisssa on nyt mielenkiintoinen näyttely. Sinne haluan sunnuntaina. Toivottavasti ei sada. Täällä on satanut ihan tarpeeksi tälläviikolla. Lontoon kylmyys on erilaista kun colchesterin. En ole vielä päättänyt onko se kylmenpää, mutta ainakin se on ihan erilaista. Ja metrossa on kuuma. Siellä ei voi pitää takkia. Koko ajan saa olla pukeutumassa ja riisuuntumassa.

2007-10-05T14:16:00.000+01:00

Nyt on jo lokakuu! Kuukausi sitten muutettiin tänne suureen kaupunkiin, ja kaiken ihmettely alkoi. Hiljalleen alan tottua siihen että jokainen paikasta toiseen siirtyminen vaatii paljon suunnittelutyötä ja ennakointia. Ihan sellainenkin asia kuin töihin meno on joka päivä ihan erilainen. Paitsi se ei yleensä koskaan muutu, että metro on aivan täpötäysi työmatkalaisia. On tavallaan ihanaa olla töissä. Illat on vapaata, ja viikonloput tuntuu erityisiltä. Tosin, lontoo-elämän varjopuoli on se että täällä joutuu työssäolijatkin selvitytymään opiskelijabudjetilla, eli rahat on jatkuvasti lopussa koska kaikki on niin kallista.

Mutta ruuhkasta ja kalleudesta huolimatta, on tämä ihan mieletön kaupunki! Kaikkea nähtävää ja koettavaa on jatkuvasti. Työn puolesta saan kutsuja vaikka minkalaisiin ensi-iltoihin ja avajaisiin, joten kokkarielämääkin pääsee kokeilemaan. Huomenna käyn hakemassa pyörän vanhasta kotikaupungista, sillä pääsen pian seikkailemaan. Tänään on paistanut aurinko, ja pääsin jopa käyttämään kevyempää takkia. On se ihanaa.

Onhan kaikilla tänään punaista päällä?

2007-09-28T10:52:00.000+01:00

Maanantaita

2007-09-24T08:38:00.000+01:00

Täältä töistä taas kirjoittelen. Viikonloppu on takana päin, enkä kyllä saanut kunnolla levättyä vaikka niin suunnittelinkin. Perjantaina pääsin tutustumaan Suomen edustustoon täällä Lontoossa. Kierreltiin koko päivä ympäri kaupunkia. Oli mukavaa tutustua muihin harjoittelijoihin, ja nähdä muita Suomalaisia instituutioita täällä. En olekkaan vielä tainnut mainita, että on hauskaa puhua suomea työkielenä. Tämän kiertelyn aikana kuitenkin tapahtui jotain sellaista, joka hieman järkytti minua. En nyt kuitenkaan mainitse nimiä, mutta kyseessä oli diplomaattitason henkilö, jonka työnkuva on paljolti Suomen edustamista, sekä toinen henkilö, jonka työhön kuuluu olla tuomitsematon ja vastaanottava (ihan siis ammattinsa takia!).

Minusta on ihan vaan väärin, että (Suomen verorahoilla!) lähetetään moukkia korkeisiin virkoihin edustamaan. Ja on myös jotenkin raivostuttavaa, että nämä moukat ovat lähes yksinomaan keski-luokkaisia, keski-ikäisiä miehiä. Ja erityisesti minua häiritsee että nämä keski-ikäiset miehet voivat käyttäytyä keskenkasvuisesti ja typerästi, ilman että siihen koskaan puututaan millään tavalla. Päinvastoin, nämä tyypit saavat ihastelua ja hurmioituneita katseita osakseen, ja vaikka he kuinka laukoisivat poliittisesti täysin epäkorrekteja sammakoita, niin näihinkin vastataan hyväksyvästi. Kuuntelin kuinka tämä diplomaattitason henkilö käytti ilmaisua "vinku-Intia" viitatessaa Euroopan ulkopuolisiin maihin. Siis VINKU-INTIA!!!! Koska kukaan on käyttänyt tuollaista termiä?? Minä taisin käyttää ala-asteella typeryyksissäni ja tietämättömyyksissäni, mutta en koskaan olettanut kuulevani tätä virkamiehen suusta, virka-aikana! Siis ihan oikeasti, ei tuollaisen asenteen omaava ihminen VOI olla töissä edustustossa!

Toinen järkyttävä esimerkki Suomalaisten virkaatekevien rasistisista sutkauksista tuli ammatikseen jeesustelevalta tyypiltä. Hän kertoi kuinka ulkosuomalaiset puhuvat joskus "hoono soomi". Siis tämä kyseinen termi on peräisin ajoilta, jolloin maahanmuuttajien sopeutumisesta valtaväestöön väännettiin vitsiä yleisradion (eli tv-lupa maksajien) kustantaessa Suomalaista sketsiviihdettä. Rasismi perustuu AINA tietämättömyyteen, suvaitsemattomuuteen ja ennenkaikkea järkyttävään tyhmyyteen, ja jos joku haluaa sellaista omassa olohuoneessaan harjoittaa niin siitä vaan, mutta pitäkään idioottisuutenne piilossa silloin kun ollaan töissä. Kerronpa tässä vielä miksi tämä rasittaa minua niin paljon. NO siksi että, nämä idiootit olettavat että minäkin olen rasisti. Ja sellainen loukkaa. Ajattelin tuohtuneena kirjoittaa hesarin yleisönosastolle, mutta nyt kirjoitinkin vaan tänne.

Perjantaina oli Paavali Jumppasen konsertti ja meillä vapaaliput sinne. Metroaseman sulkeutuminen esti meidät kuitenkin saapumaan paikalle ajoissa, joten jätettiin sitten väliin koko konsertti. Palattiin kotiin ja katsottiin leffaa. Lauantaina käytiin vihdoin kokeilemassa Etiopialainen ravintola. Se oli ihan täynnä eikä meillä tietenkään ollut pöytävarausta. Onneksi lähistöltä löytyi toinenkin etiopialainen, ja päästiin vihdoin kokeilemaan. Sanonpa vaan, että kyllä oli ihanaa ruokaa. En ole kai koskaan maistanut mitään sub-sahara Afrikan ruokia. Sunnuntaina käytiin Daven iso-vanhemmilla hakemassa meidän kamoja, ja siihenkin meni ihan koko päivä. Olin niin väsynyt illalla että menin nukkumaan jo kymmeneltä, joka on aivan tosi aikaista.

Hauskaa viikonalkua!

huokaus

2007-09-20T10:32:00.000+01:00

Olen töissä. Ihanaa! Täällä on mieletön kiire ja tunnen itseni tarpeelliseksi. Tänään on Sibeliuksen (meidän toimistossa tästä konserttisarjasta on puhuttu niin paljon, että kokohomma on lyhennetty muotoon Sibbe) kuoleman 50-vuotis juhlakonsertti. On tosi hienoa olla mukana kun tällaista järjestetään.

Koska olen kertonut rasittavuuteen saakka sairauskertomuksia, niin laitetaan tähän hieman kevennystä, että ei tämä Lontoo -elämä ihan pelkkää koettelemusta ole ollut.

Kun oltiin just muutettu uuteen kotiin, mentiin Daven kanssa kirppiskaupoista katsomaan jotain edullisia lautasia, mukeja yms. Meillähän siis on kaikkea keittiötavaraa, mutta kaikki muuttolaatikot sijaitsevat vielä ympäri Englantia. Eli siis hätävara astioita oltiin etsimässä. Eräässä kaupassa, ihan meidän lähellä, pengoin sellaista purkkia jossa oli haarukoita ja veitsiä. Kunnes, eräs mummo yllättäen kysyi että tarvitaako me keittiötarvikkeita. Vastasin totuudenmukaisesti, että joo kun ollaan just muutettu tänne. No nainen sanoi että hänellä on niin paljon ettei tiedä mitä niillä kaikilla tekisi, että jos halutaan niin voidaan tulla hakemaan, hän kun asuu ihan tässä lähellä. Vaihdettiin Daven kanssa katseita, tiedättehän sellaiset katseet että jostain pitää päättää sillä sekunnilla mutta sanoja ei voi vaihtaa. No, päätettiin lähteä mummon mukaan. Nainen oli tyhjentänyt kaappejaan ja siellä oli pahvilaatikoittain tavaraa pois vietäväksi. Meille tuli mukaan astioiden ja aterimien lisäksi kukkavaasi, isohko peili ja pöytäliina. Mukavaa tuollainen ystävällisyys.

Toinen mukava juttu oli kun käytiin hankkimassa elitärkeät kirjastokortit. Colchesterissa asuessa en oikein päässyt tutustumaan paikallisiin kirjastoihin, sillä käytin lähinnä (tai siis ainoastaan) yliopiston kirjastoa. Mutta nyt! Meidän lähellä on ainakin 3 pientä kirjastoa. Niiden valikoima ei ole hullumpi. Dvd:itä löytyy jopa ihan uusimpia, ja sellaisia joita en ole löytänyt vuokraamosta! Esim Kaurismäen leffoja saa meidän kirjastosta!

Nyt pitää mennä töihin. Hauskaa torstaita!

2007-09-19T13:54:00.000+01:00

Lauantaina-aamuna, ennenkuin olin jaksanut nousta sangysta, juteltiin Daven kanssa etta voitaisiin kokeilla kavella Kentish Town:iin kun se on tuossa lahella, ja jos tuntuu pahalta niin voidaan tulla metrolla takas. Jos ei tunnu pahalta niin jatketaan Camdeniin. Olin ihan innoissani ja suunnittelin kaikkea. Nousin aamupalalle ja siita se sitten taas alkoi. Se paansarky. Sellainen etta mun oli pakko menna makaamaan kun mikaan muu ei auta. Dave sai raivokohtauksen ja soitti (taas)sairaanhoitajan paivystyspuhelimeen. Itse makasin peittojen alla, silla silmat eivat kestaneet mitaan valoa. Kuulin kuitenkin kun Dave pauhasi, ja kertoi kuinka en pysty tekemaan mitaan muuta kun makaamaan ja etta olen aivan tosi tuskissani. Tama selitys ilmeisesti toimi, silla saimme yhtyden laakariin. Selitin sielta peittojen alta etta mihin kohtaan sattuu ja etta en ihan oikeast voi seista tai istua. Sain ajan paivystavalle laakarille sairaalaan, joka on hieman lahempana kuin se edellinen sairaala. Katsottiin kartasta etta se on aika lahella erasta metroasemaa, ja etta sinne paasee suoraan tuolta meidan metrikselta.

Lahdettiin kavelemaan metrolle pain ja ulkona oli tosi kirkas auringonpaiste. Harmi vaan, ettei silmani kestaneet sita ollenkaan ja oli viiden minuutin kavelymatkan jalkeen jo niin kipea ja tuskainen etta luulin pyortyvani siihen paikkaan. Metro oli tietenkin ihan taynna enka paassyt istumaan. Olin polvillani siella lattialla, kunnes joku ystavallinen antoi paikkansa minulle. Jotenkin selvittiin Eustonin asemalle, ja Dave lahti etsimaan pankkiautomaattia. Nyt oli selvaa etten pystynyt enaa kavelemaan minnekkaan joten meidan piti ottaa taksi sielta asemalta sairaalaan, vaikka matkaa oli alle kilometri. Onneksi takseja oli liikkeella paljon eika meidan tarvinnut odottaa kovin kauaa. Paasin makaamaan takapenkille, ja olo helpottui hieman. Vaikka taksi vei meidat aivan sairaalan portille, oli se matka liikaa. Heitin kaaressa laatat siihen sairaalan oven eteen. Dave juoksutti minut puunjuurelle, jossa jatkoin oksentelua. Olo oli niin kammottava, etta en voinut muuta kuin itkea. Dave tuli hakemaan siita puunjuurelta sairaalaan sisaan, ja siella polvistuin samantien odotushuoneessa olevan tuolin eteen. En voinut kannatella paatani mitenkaan ja kipu oli niin sanoinkuvaamatonta etta taisin olemuksellani saikayttaa paikalle tulevat sairaanhoitajat. Pian minulle loytyikin sanky ja silla aikaa Dave sai raportoida laakarille etta mita tassa oikein tapahtuu. Aloin hieman selvita siita kipukohtauksesta ja laakari oli sita mielta etta minut taytyy lahettaa keskussairaalaan ensi-tilassa.

Taas mentiin taksiin ja silla isoon sairaalaan (siihen samaan jossa olin maanantaina). Odotushuone oli tapotaynna ja jouduin odottamaan vuoroa ikuisuudelta tuntuvan ajan. Lopulta sairaanhoitaja otti meidat vastaan ja olin taas kuolla kun en saanut maata. Minun oli kestettava istualteen sen aikaa kun laakari mittasi verenpaineet sun muut. Aloin itkea etta enko tosiaan saa menna makaamaan kun en oikeasti kesta tata kipua enaa. Hoitaja ymmarsi vihdoin tilanteen ja jarjesti minulle sangyn. Paasin taas tiputukseen ja sain kovempia sarkylaakkeita. Kipu alkoi vihdoin helpottaa ja taisin menna niista laakkeista niin sekaisin etta sanoin olevani valmis lahtemaan kotiin. Laakari kertoi etta kaikki verikokeiden tulokset ovat tulleet, eika minussa ole mitaan vikaa, joten voin lahtea kotiin koska haluan. Tassa vaiheessa lauantai oli edennyt jo pitkalle iltapaivan puolelle. Kaveltiin suoraan Waterloon asemalle ja sielta metrolla kotiin.

Sunnuntaina mentiin taas sairaalaan. Ei ne uudet laakkeet auttaneet. Talla kertaa laakari sanoi etta mina olen mysteeri. Ei tahan kipuun ollut mitaan selitysta, silla verikokeet ja muut testit nayttivat minun olevan elamani kunnossa. Sain kokeiltavaksi uusia laakkeita ja kehotuksen olla viela toinenkin viikko sairaslomalla, ja jos mikaan ei auta niin sitten on konsultoitava neurologia. Laakari sanoi etta ei sinne keskussairaalaankaan kannata enaa menna kun ei ne siellakaan mitaan muuta osaa minulle tehda kuin laittaa tiputkseen.

Sunnuntai-iltana, nukkumaan mennessa alkoi sydameni krampata, ja vasen kasi puutua. Tamakin viela, sydankohtaus! Dave (raukka) soitti taas paivystykseen ja kysyi voiko laakkeista tulla sellainen sivuoire joka tuntuu sydankohtaukselta. Ei kuulemma voinut, ja jos rintaa puristaa niin taytyy menna sairaalaan samantien. En millaan jaksanut enaa mitaan sairaalareissuja, joten diagosoin itseni ja paatin etta kyseessa on lihakramppi silla olenhan ollut vuodepotilaana viikon ajan. Mika lienee se oli, puristava tunne ei tuntunut menevan ohi ja vasemman kaden sormet alkoivat olla niin kylmat etta meita molempia alkoi huolestuttamaan.

Soitettiin taas paivystykseen, josta meidat yhdistettiin ambulanssiin. Koska olin kykenevainen, niin kavelin itse alakertaan jossa ambulanssityypit ottivat minut vastaan. Taisin olla jo aika hysteerisessa tilassa, silla tarisin ja olin aivan hermoraunio. Sydankayra naytti normaalia, mutta verenpaine oli todella matala. En tieda miten nama kaksi asiaa liittyivat toisiinsa, mutta ambulanssi vei minut sitten sairaalaan. Paasin uudestaan sydanfilmiin, joka myoskin nayttin normaalia. Minun olisi pitanyt odottaa laakarin tapaamista, mutta en enaa jaksanut. En vaan jaksanut olla sairaalassa. Kramppi ei ollut lievittynyt, mutta koska kyse ei ollut sydamesta paatin lahtea kotiin.

Nyt on keskiviikko. En ole kaynyt sairaalassa sunnuntain jalkeen, ja uudet sarkylaakkeet ovat toimineet ihan hyvin. Huomenna menen toihin. Elama voittaa.

p.s. Ambulanssinainen arveli etta olen ylistressaantunut. Hmm...se voi ehka pitaa paikkaansa.

p.p.s Seuraava postaus on jo sitten jostain ihan muusta

14.09.2007

2007-09-19T13:51:00.000+01:00

Paansarky. Elamaani ei nyt kuulu muuta kuin paansarkya. Vaikka suurin osa paivasta menikin aivan vaakatasossa maaten, niin Daven tultua toista paastiin yhdessa kaymaan kaupassa. Siis paasin ulos talosta! Kavelemaan! Oi voi, oli mahtavan kirkas syysilta, sellainen kun puut ovat viela vihreita ja keltaisia ja taivas nayttaa mielettoman siniselta. Mutta pianpa sitten piti taas menna makaamaan. Alkaa pikkuhiljaa raivostuttamaan. Oven takana odottaa miljoonakaupunki, ja tama se vaan makaa kotona. Voi luoja sentaan! Jos se en olisi mina, joka taalla makaa niin sanoisin etta ’ota laaketta, kylla pienen migreenin kestaa vaikka mitenpain!’. Mutta koska se olen tosiaan mina joka taalla vaikertaa niin voisin antaa mita tahansa, jos tama sarky olisi pienta migreenia.

Soitin laakarille tanaan. Tosin en sille, joka sanoi etta paansarkya saattaa ilmeta muutaman tunnin ajan lumbaali punktion jalkeen. Sanoin etta nyt mennaan jo neljatta paivaa, etta eiko tama koskaan lopu. Laakari sanoi etta paansarkya saatta kestaa 4-9 paivaa! Huudahdin aika jarkyttyneena puhelimeen, kun kuulin etta tata olisi viela 5 paivaa kestettava, joten sain numeron laakarille jonka voisin tavata huomenna jos aamulla on viela kamala olo. Se nelja paivaa on kuulemma sellainen aika tavallinen juttu.

Dave lahti just etsimaan videovuokraamoa. Ei sekaan jaksa mun masentavaa seuraa, ja on varmaan tosi arsyttava tulla suoraan toista kotiin mua hoitamaan vaikka on perjantai ja raskas tyoviikko takana ja mussunmussunmussun...

Yksi pieni piristava asia tapahtui. Kavin asken viemassa roskat tuohon etupihalle, ja puuaidan takaa kuului sellaista rapinaa ja tominaa, etta jain ihan paikalleni kuuntelemaan. Jotenkin se oli liian melukas ollakseen kissa. Ja kappas, sieltahan puikahti kettu. Sellainen city-kettu! Ketaan ei ollut liikkeella, ja ehdimme katsella toisiamme hetken suoraan silmiin. Oli aika janna kohtaaminen.

Kaikkea sita 2 (sairauskertomus)

2007-09-13T09:56:00.000+01:00

No niin. Aloitetaan vaikka siita, etta sunnuntai-iltana huomasin kyynerpaassani ikavaa kutinaa. Aloin tietysti raapimaan, ja koska nakoyhteys ko. kehonosaan on kohtalaisen heikko, pyysin Davea katsomaan etta mika siella oikein kutittaa. No, Daven kauhistunut naama paljasti ettei sita kutituksen aiheuttajaa ollut vaan siella kyynerpaassa, vaan koko kasivarsi oli punakan ryyhkan peitossa. Ja toinenkin kasi oli. Ja selka. Ja jalat. Ja jalkaterat ne vasta olikin! Ihmeteltiin, koska mitaan sairastuntemuksia ei ollut. Dave soitti kuitenkin mummilleen (jotka tiettavasti tietavat kaiken ihottumista, paiseista ja muusta, seka niiden hoidosta). Rauhoittava eta-diagnoosi allergisesta reaktiosta tuli, ja menin sita kummemmin miettimatta nukkumaan.

Aamulla oli hieman hutera olo, ja paata sarki vahan. Mutta koskakos sita ei olisi sellainen olo -ajattelin!? Joten en taaskaan uumoillut sen liittyvan mihinkaan. Koska meilla on Daven kanssa sama tyomatka, niin metrossa heiluessa (meidan asemalta ei paase enaa metroon istumaan, joten pitaa seista ja se on heilumista) Dave mainitsi etta silmani ovat aivan punaiset ja vetiset, ja etta naytan muuten aika kamalalta. Kiitin kauniisti, mutta ajattelin nayttavani kamalalta vain koska olin hetkea aiemmin haukotellut niin autuaasti, etta vedet olivat tirskahtaneet silmiini.

Aamu meni toissa kiirehtien. Kaikenlaista juoksevaa asiaa tuli hoideltua, ja nakojaan paivitin blogiakin jossain vaiheessa. Koska minun piti kayda postissa asioimassa, niin pistaydyin samalla apteekkiin nayttamaan sita ihottumaa. Siella sanottiin, etta ota zyrtekkia niin helpottaa. Otin ohjeesta apteekkarin, ja heitin zyrtekit naamaan. Mutta, siina sitten puolenpaivan aikaan alkoi paansarky vaivata niin etta taisin pidella otsaani, jolloin kollega kysyi vointiani. Sanoin etta huimaa ja sarkee, ja sitten mainitsin nuo nappylat. Tama tyokaveri haki samantien juomalasin, jota painamalla nappyloihin selviaisi onko kyseessa allergia vai kenties hengenvaarallinen aivokalvontulehdus. Jos allergiaa, niin nappyloiden punoitus haviaa kun niita painaa lasilla, jos aivokalvontulehdus niin punoitus ei havia. No arvatkaa?

Niin, ei se havinnyt. Silta istumalta tilattiin taksi sairaalaan, ja mina sinne. Tassa vaiheessa olin jo kehitellyt itselleni kuumeen, pyorrytyksen ja oksettavan olon. Lontoon takseissa matkustelu on niin harvinaista herkkua, etta yritin pysya tolkuissani sen verran etta voin nauttia siita matkasta. Mutta koska olo oli niin kammottava, en valitettavasti muista paljoakaan. Sairaala, tuo Guy and St. Thomas' Hospital on varmaankin Lontoon suurin keskussairaala. Koska muutamaa viikkoa aikaisempi kokemus Espoonlahden terveyskeskuksen 8 tunnin odotuksesta oli viela tuoreessa muistissa, olin valmistautunut odottamaan hamaan iaisyyteen. Ihan vaan valihuomautuksena etta espoonlahden terveysasema huolehtiin n. 200 ooo ihmisen hyvinvoinnista ja tama sairaala on vastuussa noin 3 miljoonan ihmisen huollosta. Taksi vei ensiavun eteen, ja sielta menin odotushuoneeseen. Heti ilmoittautuessani, sairaanhoitaja mittasi kuumeen, hemoglobiinin ja verenpaineen seka pyysi pissatestin. Naiden jalkeen jain odottamaan. Olin ilmeisesti jossain vaiheessa alynnyt laittaa Davelle viestia etta olen matkalla sairaalaan, koska hengastynyt ja hataantynyt Dave tuli odotushuoneeseen juuri kun olin aloittamassa kauhu-skenaarioiden miettimisen (esim. etta jos olen kuolemansairas eika kukaan ilmoita Davelle ja perheelle).

20 minuuttua ne istuttivat siella odotushuoneessa, kunnes kutsuivat sisaan. Laakari oli ystavallinen nainen, joka teki kaikenlaisia jannittavia reaktiotesteja minulle. Pian sain laittaa paalle sairaalavaatteet ja paasin muoviseen sankyyn lepailemaan. Makoilin sellaisessa pienessa huoneessa ja tassa vaiheessa silmani eivat enaa sietaneet minkaanlaista valoa. Siella pimeassa oli oikeastaan aika siedettava olla ja raollaan olevasta ovesta nain jatkuvasti kuinka ensiapuyksikko toimii. Oli se jannittavaa kun kokoajan tuli paareilla ihmisia paikattavaksi, ja naapurihuoneista kuului kaikenlaista huutoa ja vaikerrusta. Koska ihottumani oli niin eriskummallista, sita tuli katsomaan vaikka kuinka monta laakaria. Kaikki he vakuuttelivat etta kyseessa ei mita luultavammin ole aivokalvontulehdus, mutta koska se on niin vaarallinen, niin mitaan riskeja ei nyt oteta. Joten veri virtasi suonistani pieniin pulloihin, aiheuttaen kauniit sinertymat molempiin kasitaipeisiini. Paasin jopa kokeilemaan milta tuntuu olla tiputuksessa, kun he antoivat antibiotteja suoraan suoneen, suolaliuoksen mukana.

Makoilin siella pimeassa huoneessa Daven reippaasti jaksaessa viihdyttaa. Olo oli valilla niin surkea etta taisin pirauttaa pienet itkut, ja varsinkin siina vaiheessa kun kuulin etta minun oli jaatava sairaalaan yoksi. Seuraava vaihe oli aivokuvaus, eli rontgenkuvaus paastani. Se ei ollut kokemuksellisesti kovinkaan erikoinen. Mutta koska tunsin itseni pieneksi raukkaparaksi, niin oli oikein mukavaa huristella sairaalasangyn kanssa pitkin sairaalan pitkia kaytavia, empaattisia ja saalivia katseita saaden. Yritin naytta oikein erityisen sairaalta, silla sellainen ryoppy myotatuntoa auttoi hetkeksi. Muutama laakari oli jo vilautellut sanaa 'lumbar punction', mutta koska se ei oikein tarkoittanut mitaa kummallekkaan meista, en osannut suhtautua siihen muuten kuin kauhulla. Aivokuvauksen jalkeen, minut siirreettin osastolle joten huokaisin helpotuksesta ettei sita kamalaa punktiota suoritetakkaan.

Osastolla sain ihan oman, yksityishuoneen. Tassa vaiheessa olin siis ehtinyt huolestuttaa perheeni Suomessa, joten pieni paikkauspuhelu oli kohdallaan. Ei taalla kuolemaa tehty. Dave lahti ostamaan iltapalaa ja jotain luettavaa, ja mina kavin lapi (ties kuinka monetta kertaa) verenpaine, kuume ja hemoglobiini -rutiinit. Dave toi tullessaa lempiruokaani eli sushia ja viinirypaleista. Sovittiin etta Dave menee kotiin yoksi ja mina ilmoitan aamulla etta paasenko kotiin vai en. Tassavaiheessa paansarkyani oli yritetty hoitaa kaikenlaisella laakityksella, joten taisin olla paastani hieman sekava. Kyselin kaikenlaista typeraa ja muutenkin kayttaydin ihan kummallisesti. Tunsin laitostuvani. Kun osasto lopulta rauhoittui, katselin ulos ikkunasta: kymppi kerroksesta oli aika hienot nakymat Lontoon yli.

Kahdelta yolla, laakari tuli huoneeseeni kertomaan etta he olivat nyt paattaneet etta tama lumber punction taytyy tehda, ja mieluiten juuri nyt. Ei siina muu auttanut kun herata ja odottaa kauhulla mita tuleman piti. Kyseessa oli siis selkaydinneste punktio. Pitkalla ja ohuella neulalla imettiin selkaydinnestetta suoraan selkarangasta. Hoitaja piti kadesta ja kyseli kaikenlaista helppoa jotta pysyisin tajuissani ja etten ajattelisi kipua niin kovasti. En ajatellutkaan, kunnes aivan hirvea, viiltava kipu meni suoraan selkarangasta jalkoihin. Menetin kontrollin samantien ja aloin vaan huutaa ja itkea. Hoitaja puhui rauhallisesti ja muistutti hengittamisesta. Kipu hellitti hieman ja laakari sai neulan paikoilleen. Nyt oli pysyttava paikallaan, jotta neste saataisiin talteen. En uskaltanut liikahtaakkaan, ja hoitajan piti edelleen muistuttaa etta hengittaisin. Se kesti varmaan pari minuuttia, mutta siina operoitavana oltaessa aika vaan mateli. Kun punktio oli suoritettu, pyysin anteeksi primitiivista reaktiotani mutta laakari sanoi etta se on aivan ymmarrettavaa, eika siita tarvitse huolehtia.

Aamulla taas tuli hoitaja mittaamaan kuumetta, verenpainetta ja hemoglobiinia. Herasin siihen ja odottelin laakaria kertomaan paasenko kotiin. Kahdeksan jalkeen huoneeseeni tulikin oikein ryhma laakareita. Kavi ilmi etta he olivat laakariopiskelijoita, ja tama paalaakari mies sitten aina kysyi etta mita mikakin tarkoitaa. Tuntui aika tyhmalta maata siina, niiden tyyppien ymparoivana, mutta kun laakari sanoi etta paasen tanaan kotiin niin olin ainoastaan helpottunut. Minulla ei siis ollutkaan aivokalvontulehdusta, vaan joku virusperainen rokko.

Selkaydinneste punktion jalkitautina on paansarky. Sellainen ikavan sorttinen etta kun makaa sangyssa niin ei tunnu miltaan, mutta kun nousee ylos niin tuntuu kun joku laittaisi kirvelevaa happoa suoraan hermostoon, ja jota huimaus ja oksetus seuraavat valittomasti. Sellaisissa tunnelmissa olen ollut tiistaista lahtien. Jospa tama alkaisi nyt jo vahan helpottaa...

Kaikkea sitä

2007-09-10T12:17:00.000+01:00

Nyt on ensimmäinen viikko takanapäin ja töissä ja asiat alkavat hieman sujua. Kamala hässäkkä täällä, ja jatkuvasti saa olla toimittamassa vaikka mitä asiaa. Davekin sai töitä, tosta ihan läheltä jotan meillä on nyt sama työmatka.

Viikonloppuna tutustuttiin paremmin meidän lähiseudulle, ja yllättävästi siitä kävelymatkan päästä löytyy Lontoo suurin hautausmaa, jonne on haudattu vaikka ketä kuuluisia, Marx taitaa olla se tunnetuin. Lähellä oleva valtava puisto on kuuluisa siitä että, rinteen päälle noustessa avautuu näkymä koko Lontoon yli. Harmiksemme oli hieman utuinen päivä, joten ei sieltä juuri muuta kuin ääriviivat erottanut. Tämä siis on se Parliament Hill. Olen edelleen aivan innoissani siitä että me asutaan täällä suurkaupungissa. On oikeasti aivan mahtavaa, kun kävellen pääsee Camdeniin tai metrolla parissa minuutissa ihan ytimeen. Lontoo oikeastaan on kuuluisa siitä että täällä on sellainen kyläfiilis. Meidän viereisellä kadulla järjestettiin katu-juhlat viikonloppuna. Sinne oli pystytetty pöytiä ja ihmiset toivat kotoaan, itsetekemiään ruokia tarjolle. Sitten kaikki kadun asukkaan istuutuivat syömään. Toivottavasti meidänkin kadulla järjestetään tuollaista!

Meidän ihan tosi lähietäisyydeltä löytyy paljon kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Yllättävin löytö oli etiopialainen ravintola, jota mennään kokeilemaan sitten kun Dave saa palkan.

Tällaista jaarittelua ja kuvailua tuli nyt, enpä muutakaan keksi.

Nonniii.....

2007-09-07T09:14:00.000+01:00

Huomenta vaan töistä. Tuntuu kummalliselta että elämässä on tällainen rytmi, että aamulla pitää herätä ja että illalla on oikeasti ihan väsynyt. Ensimmäinen yö uudessa kodissa on ohi, ja hyvin nukuinkin! Illalla oltiin molemmat taas ihan poikki muuttamisesta ja varmaan tästä kaikesta muuttuvasta. Mutta iloisin ja innokkain mielin aloitellaan tätä suurkaupunki elämää. Tänään meni työmatkaan 25min, eli tuntia aiemmin ei tarvitse lähteä kotoa. Ihan mukavaa tämä päivätyö, sillä nyt perjantaikin tuntuu ihan perjantailta.

Kaikkea uutta ja mielenkiintoista tapahtuu jatkuvasti ympärillä. Täytynee tässä sulatella hieman ennenkuin osaan paremmin kertoa miltä tuntuu asua täällä. Meillä ei ole kotona nettiä, joten päivittelen tätä blogia tilaisuuden tullen.

Terveisiä Lontoosta

2007-09-06T13:19:00.000+01:00

Kaikki sujui hienosti, ellei mahtavasti, siihen saakka kun juna toi meidät lentokentältä Lontoon keskustaan. Täällä oli metrot lakossa. Bussit pursusi ihmisiä, ja takseja ei ollut. Siellä me sitten, rinkkojen kanssa hengailtiin. Lopulta saatiin itsemme survottua bussiin, joka vei meidät Paddingtonin asemalle, jonka vieressä hotellimme oli. Työt alkoivat seuraavana päivänä, ja metrolakon jatkuessa oli taas turvauduttava busseihin. Kaikki muutkin työmatkalaiset turvautuivat busseihin, joten matkustaminen oli aivan tuskallista. Ajattelin etta jos tämä lakko kestää koko viikon, niin ei ole kovinkaan kiva.

Sillävälin kun itse olin töissä, niin Dave sai soitella ja käydä ympäri Lontoota etsimässä asuntoa meille. Oli kuulemma ihan hirveetä hommaa. Yksi toisensa jälkeen kamalampia paikkoja, ja hurjempia katuja. Käytiin yhdessä katsomassa yhtä asuntoa, jonne ei oikein edes uskaltanut päiväsaikaan kävellä. Oli niin epämiellyttävän näköisiä ihmisiä hegailemassa kadunkulmilla, eikä ne poliisien varoituskytit taskuvarkaista ja muista oikein tuntunut turvalliselta.

Illalla uupuneina hotelliin tultaessa, ei enää tiedetty pitäisikö nauraa vai itkeä. Itse taisin tehdä vähän molempia. Päätettiin kuitenkin niin että huomenna olisi uusi päivä ja asennetta oli pakko pitää positiivisena. Ja niin ihanasti sitten kävikin että sain Davelta puhelun, jossa kerrottiin että kämppä on vihdon löytynyt. Mentiin yhdessä katsomaan sitä, ja kyllä se oli semmoinen ihana. Sellainen vanha viktorian -aikainen 3.kerroksinen talo, joka sijaitseen sellaisen leveän avenuen varrella, jonka reunoja koristaa valtavia puita. Muutenkin alue on aika vihreä ja ihan kävelymatkan päässä sijaitsee iso puisto. Työmatka on nyt n.20min. Eli hyvin meille kävi.

Ja Davellakin on tänään työhaastattelu!

Voi apua miten vanha mä jo oon

2007-08-26T15:10:00.000+01:00

Eilen oli ihan kummallinen päivä. Kokoajan oli kuuma ja kylmä, sydän hakkasi ja muutenkin oli sellainen fyysisesti kummallinen olo. Kymmeneltä illalla kärsin kuumuudesta jo siinä määrin että oli pakko soittaa kotiin ja sanoa että tulen tänään nukkumaan sinne omakotitalon viileyteen, sillä tätä kerrostalo -yksiön kuumuutta en tuntenut enää kestäväni.

Pääsin onneksi äidin mankeloimiin lakanoihin, sopivan viileään huoneeseen nukkumaan. Kunnes vasen käsi puutui. Ehdin siinä jo hieman hätääntyä, sillä pulssi tuntui aika kovalta ja vasemman käden puutuminenhan on yksi sydänkohtauksen merkeistä. Soitin päivystykseen ja sieltä sanottiin että tule tänne sydänfilmiin niin ei tartte siellä hermoilla. Isän ja Daven kanssa lähdettiin Jorviin päivystykseen. Sydämessä kaikki hyvin ja verenpainekin normaali. Epäilimme yhdessä stressiä ja yleistä hermoilu-olotilaa. Yöllä kotiinpäin ajaessa huomasimme, että päivälleen tasan 27 vuotta sitten, olin matkalla tuohon samaan sairaalaan. Siitä en kyllä muista mitään, sillä silloin menin sinne syntymään.

Gradun vaiheet: loppua kohti mennään

2007-08-23T21:26:00.000+01:00

Haastattelut on nyt tehty. Ja nyt pitää alkaa analysoimaan. Eli loppu häämöttää Pitäisi vaan jaksaa istua ja kirjoittaa. Taitaa käydä niin että synttäreiden kunniaksi istutan perseeni penkkiin, ja naputtelen yötä myöten niin että saan tämän tapauksen viimeinkin kansien väliin. En oikeastaan malttaisi enää odottaa että se on valmis. Motivaation puutetta on ollut ilmassa, tai juomavedessä, sellaisia määriä että olen lähinnä vatvonut aihetta mielessäni, saamatta kuitenkaan ainuttakaan kirjainta paperille.

Helsingissä on ihanaa. Tuntuu vähän siltä että haluaisin asua taas täällä. Suunnitelmiahan voi muuttaa ihan mielinmäärin. Tai siis ei voi, koska monesti nämä elämän tärkeät palaset eivät ole välttämättä ihan omissa käsissä, vaan jonkun toisen päätösvallassa. Mutta katsellaan sitten sen Lontoo-kokemuksen jälkeen.

Tälle viikolle olikin sattunut toimintaa oikein reilusti. Luultavasti vastapainoksi lorvailulleni. Tiistaina tapasin Helsingissä erään mielenkiintoisen naisen, jonka kanssa sain keskustella muutaman tunnin ajan. Sain nauttia kauniista Pohjois-Suomen murteesta, ja välillä huomasinkin kuuntelevani sointuja sanojen sijaan. Ja tänään kävin Turussa (tai Turusa, niinkuin sielä sanotaan) tapaamassa erästä toista haastateltavaa, jonka löysin täältä blogien maailmasta. Ja taas pääsin murrematkalle, mutta tällä kertaa Keski-Suomeen. Kaupunki oli kaunis, kuten se aina on. Aurajoki oli ruskeanvihreä, mutta eikö se ole vain sosiaalinen konstruktio että vesi on kaunista vain sinisenä?

Näistä haastatteluista tajusin kuinka paljon olenkaan kaivannut suomenkieltä. Se että saan puhua sitä ystävieni ja perheeni kanssa on tietysti ihanaa, ja suomenkielinen kirjallisuus on myös mahtavaa. Mutta elävä kieli, ja sen erilaiset murteet ovat jotain aivan muuta. Olen kuullut sanoja, joita kukaan tuntemani ihminen ei koskaan yhdistelisi tuolla tavalla. Aina en edes osannut reagoida niihin, en tiennyt oliko ne ironisia letkautuksia vai todellisuutta kuvaavia ilmaisuja. Jäin pitkäksi aikaa miettimään sitä kun eräs haastateltava puhui 'jämä ihmisistä'. Miten hieno ja kuvaava sanapari, mutta samalla niin epäkorrekti.

Nyt on siis tullut aika siirtyä viimeiseen vaiheeseen gradunteossa. Nähtäväksi jää, ehdinkö tai jaksanko tätä päivittää. Mutta syyskuussa nyt ainakin (ja luultavasti jo paljon aiemmin!!).

Lopeta se blogin kanssa pelleily!

2007-08-20T20:59:00.000+01:00

Nyt on oikeasti paljon tärkeämpiäkin juttuja edessä, kuin tämän blogin päivitys. Mutta ajattelin sen kuitenkin tänne kirjoittaa, koska enhän minä sitä enää muutaman kuukauden päästä muista, miltä silloin tuntui kun deadlineen oli ihan liian vähän aikaa.

2007-08-20T10:29:00.000+01:00

Stressiä ja hermoilua. Ei taida kulua tuntiakaan ilman että jompikumpi meistä sanoo jotan gradusta. Yleensä se on sellaista 'mun pitäis..' tai 'mä lupasin ittelleni..' tai vastaavaa. Miksi on niin vaikea keskittyä?

Kesämielellä

2007-08-16T21:32:00.000+01:00

Olen ollut lomalla. Olen ollut Berliinissä ja Suomessa. Täällä (siis Suomessa) on vieläkin niin hiton kuuma, etten ole jaksanut päivittää. Pitääkö mun kertoa kaikki? No, ei tietenkään tarvitse. Silloin kun heinäkuussa viimeksi päivitin oli gradu vielä tosi vaiheessa. Suunnittelin sillon Saksan lomaa. No, ne suunnitelmat muuttuivat hieman, mutta pääsin kuitenkin pyörähtämään Berliinissä. Sieltä tulin Suomeen, ja viikkoa myöhemmin hain Daven ja Matt:in lentokentältä. Viikko vierähti poikain kanssa Helsinkiä ihastellen ja kuumista rantapäivistä nautiskellen. En tullut juuri ajatelleeksi gradua. Sitten Matt lähti, ja olenkin siitä asti tuntenut aktiivisesti huonoa omaatuntoa kaikesta mahdollisesta oheistoiminnasta. Tämä siis tarkoittaa etten ole oikeasti tehnyt kovasti gradun eteen, mutta jostain aivan ällistyttävästä syystä sain pienen armopalan. Meille, siis kaikille tuleville maistereille, myönnettiin viikko lisäaikaa. Tämähän tarkoittaa periaatteessa sitä että Daven ja Matt:in kanssa hummailu ei ollutkaan tuhlausta vaan ihan oikeaa lomaa, josta ei rokoteta. No tietystikkään tällä ei ole juuri muita kuin psykologisia vaikutuksia, sillä olenhan varannut oikolukian sekä gradun ohjaajan kanssa sopimani aikataulu on edelleen paikkaansa pitävä. Ja niin, alkaahan mulla työtkin tässä ihan kohta joten en oikeasti edes ehtisi mitään gradua viimeistellä vaikka nyt antoivatkin sen viikon. Mut kummiski. Ihan mukavan rentouttavalla tahdilla mennään. Olen arvioinut että gradu on suurinpiirtein valmis 2 viikon päästä, ja silloin sen voi lähettää ensin ohjaajalleni, ja sitten oikolukuun. Ja sitten siinä jääkin mukavasti aikaa painattaa koko homma ja käydä viemässä laitokselle. Nyt on siis loppurutistus edessä. Havuja perkele!

Näihin kuviin ja tunnelmiin, hiljenee blogini jälleen määräämättömäksi ajaksi.

Juu juu, elossa ollaan. Suomessa parhaillaan nautitaan kesasta. Palaan myohemmin paivittamaan viime kuukauden toimintaa. Watch this space

2007-08-12T20:57:00.001+01:00

2007-07-15T16:41:00.000+01:00

Olen lisaillyt kalenteriini kaikenlaisia paivamaaria. Jotkut niista ovat oikeasti tarkeita, jotkut ovat tavoitteita ja joitain voisi pitaa jopa haaveiluna. Aivan jarjetonta touhua on yrittaa jarjestaa elamaansa, ja kuvitella etta se menee, tai edes haluaisi menevan, niin kuin on kalenteriinsa ruksannut. Tavallaan ahdistaa se etta KAIKKI on menossa naimisiin, odottaa vauvaa, ostaa asuntoja ja hankkii koiria. Kaikki tietysti valitsee sellaisen elamanpolun kun itse haluaa, enka minakaan haluaisi kuunnella arvostelua valitsemastani tiesta. Olen nyt kuitenkin mennyt ja valinnut niin ettei avioliitto, perheen perustaminen, asunnonosto tai koiranhankinta tunnu kovin mielekkailta vaihtoehdoilta juuri nyt. Mielekkaalta sen sijaan tuntuu ostaa Berliini-opas ja innostua siita etta lomareissuun on aikaa enaa muutama viikko. Ja on myoskin jannittavaa ajatella asuvansa suurkaupungissa sitten syksylla. Ja ehka joku pieni reppumatka jonnekkin kauas olisi vihdoinkin mahdollista tehda. Jatko-opiskelukin tuntuu jannittavalta ja raikkaalta, joskin hieman yllatyksettomalta taalta gradumaailmasta katseltuna.

Eilen kaytiin pubissa tuolla lahikylilla. Kotiin pyorailtiin valaisematonta joenvarsipolkua, hieman hiprakassa. Tuli oikein sellainen olo, etta tama tallainen on tosi kivaa. Ajella kesailtana pyoralla, taydellisessa hiljaisuudessa ja katsella kun tahdet heijastuu joen pintaan.

Muistelo

2007-07-13T14:04:00.000+01:00

Juttelin tuossa askettain yhden kaverin kanssa vankiloista. Sain kummallisen muistikuvan, tai oikeastaan tapahtumasarjan lapsuudestani. Pienena nimittain luulin etta lahes kaikkia ihmisia odottaa vankila jossain vaiheessa elamaa, eika se valttamatta ollut sen kummenpi juttu kuin vaikka hammaslaakarilla kaynti. Ajattelin vankilan olevan sellainen kalterihakki, jossa tarjoillaan vetta ja leipaa, ja jossa kuuluu miettia omia tuhmuuksiaan kunnes on parantanut tapansa. Siksi muistan monesti miettineeni, etta joutuukohan tasta kohta lahtemaan vankilaan. No, mieleeni tullut muistelo liittyy kesaiseen iltapaivaan joskus vuonna 1984-85 jolloin olin kavelemassa kauppaan isan kanssa. Kotoa lahikauppaan oli matkaa n. 500m. Muistan isan sylkaisseen jonnekkin pusikkoon, ja sita hetken mietittyani halusin kysya joutuuko isa kenties tuosta nyt vankilaan. Mutta, silla samalla hetkella kun olin kysymassa, joku isompi lapsi tormasi minuun pyoralla. Kaaduin maahan, mutta en kai ollut siita kovinkaan hakeltynyt, Tuon ikaisena pienet kompuroinnit olivat varsin tavallista, enka kai sen kummemin reagoinut, kunhan vaan nousin ylos. Koska isan mahdollisesti tuleva vankilatuomio oli viela mielessani, kysyin isalta etta joutuuko tuosta vankilaan.Isa sitten tietenkin luuli etta tarkoitin joutuuko pyoralla tormaillyt lapsi nyt vankilaan, joten vastaukseksi sain etta ei siita vankilaan joudu, mutta kylla pitaisi olla varovaisempi. Tasta tietenkin vedin johtopaatoksen, etta sylkaisysta ei ihan joudu vankilaan mutta aika lahelta se lain rikkomista liippasee. Taisi olla hieman hamaranpeitossa tuon oikean ja vaaran erottelu.

kriiiiks (sanoo mun keskushermosto)

2007-07-13T12:14:00.000+01:00

Tulin tanne nyt ilmoittamaan etta olen aivan jarkyttavan stressaantunut ja hermostunut. Nyt on tainnut vihdoinkin iskea se gradu-ahdistus. Tuntuu ettei tassa koko hommassa ole mitaan jarjenhiventakaan, enka ole paassyt eteenpain kunnolla moneen viikkoon. Ahdistaa kamalasti olla nain suunnattomana, Koko kesa on ollut yhta stressia. Jatkuvaa paikasta toiseen muuttamista, tavaroiden kanniskelua milloin kenenkin nurkkiin yms. Tuntuu etten ole pystynyt keskittymaan kunnolla mihinkaan, vaan kaikki pitaa hoitaa kiireella.

Ostin eilen uuden kalenterin, koska nama akateemiset kalenterit menevat vanhaksi aina elokuussa. Ensimmainen asia, jonka aina merkkaan uusiin kalentereihin on ihmisten synttarit. Joten vaikka en juuri koskaan muista lahettaa kortteja, niin voin luvata etta ajattelen synttarisankareita ja tunnen huonoa omatuntoa siita etten ole muistanut. Oli aika kamalaa saada muistutus siita etta minakin taas vanhenen, Oli ihan kivaa viettaa synttareita siihen saakka kun taytin 25. Nyt olen jostain syysta kehitellyt itselleni ikakriisin, ja luulen sen pahenevan vuosi vuodelta,. En ole enaa parikymppinen vaan lahestyn kolmeakymmenta! Voi kamala.

Luulen etta olen ollut hieman surullinen siita etta aikani tassa kaupungissa alkaa olla ohitse. Ensiviikolla on kaverini valmistujaiset, ja sitten veljeni tulee tanne kylaan. Lahes heti sen jalkeen lahden Saksaan ja sielta sitten Suomeen. Sen jalkeen en palaa tahan kaupunkiin kuin ehka tapaamaan tuttuja. Hyvastejakin taytyy heitella ystaville ja tutuille, ja toivottaa hyvaa jatkoa elamassa eteenpain. Tuntuu niin kovin lopulliselta toivottaa hyvaa loppuelamaa. Ehka me jossain joskus taas tavataan. Eli kaikenlaista on tiedossa mutta kun tuo lopputyo... niin se pitaisi nyt saada jonkinlaiseen kuosiin tassa alle viikossa. SUPERAHDISTUS!

Gradusta ja muusta

2007-07-11T13:45:00.000+01:00

Moi vaan. Viikot menee aivan alytonta vauhtia. Nyt on jo keskiviikko, ja koko viikon hommat rastissa. Ikavaa, mutta ei auta. On otettava taas harkaa sarvista ja naputeltava gradua kasaan. Kavin tanaan ohjaajan puheilla, ja han oli ihan tyytyvainen mun tyohon. Nyt on vaan irrotuttava tuosta teoriaosuudesta ja alettava metodologian kanssa. Se vahan kauhistuttaa, koska menetelmani muistuttavat lahinna palapelia, kuin mitaan vakavastiotettavaa tutkimusta.

Aamun alkajaisiksi kavin taas elektromagneettisessa tutkimuksessa, ihan vapaaehtoisesti. Tasta ilosta maksetaan hieman rahaa. Tutkimuksesta sain taytettavakseni seurantalomakkeen, jota pitaisi tayttaa tanaan tunnin valein, ja huomisesta eteenpain kerran paivassa. Sen lisaksi huomenna menen taas (palkka)toihin, ja toita on luvassa myos ensiviikoksi. Joten talous on kohenemaan pain.

Ei muuta raportoitavaa joten jatkan valokuvilla.

Brititko muka tunnettuja mainiosta huumoristaan?

Poijjaat heittelemassa leipia

Meitsi ihan ku Carrie Bradshaw (juomassa cosmopolitania) tosi so-six-years-ago! Mutta wanhalle annetaan anteeksi, etta yrittaa olla cool. (Voinko koskaan tottua siihen etta naytan valokuvissa aina aivan k-a-m-a-l-a-l-t-a?!)

Keltaisia ruusuja.

Daven Synttarit!

2007-07-09T15:14:00.000+01:00

Tanaan ollaan vietetty Daven synttareita. Aamulla lahdettiin Harwichiin kaveriporukalla, ja syotiin aamiaista merenrannalla. Mukaan oli varattu suklaacroissantteja, appelsiinimehua ja jaakahvia. Kaveltiin kaupungilla lounasaikaan saakka. Totesimme Harwichin olevan liian 'posh' meidan makuun, joten ajelimme kunnolliseen tyovaenluokan merenranta kohteeseen: Clacton-on-sea:iin. Siella tietenkin suuntasimme paikalliseen 'kasinoon'. Ne ketka eivat tata brittilaista merenranta kohde (seaside resort) kulttuuria tunne niin tervetuloa vaan katsastamaan koko Etela- ja Ita-Englannin rannikot! Se on jotain aivan uskomatonta! Siella kasinossa vaihdoimme 2 puntaa isoon lajaan 2 pennisia, jotka olivat varsin kuumaa valuuttaa. Halusimme pelata ainoastaan sita pelia jonne laitetaan kolikoita, ja ne sitten tyontavat kolikkolajaa eteenpain, kunnes lopulta sielta tipahtaa lisaa pelirahaa. Taman pelin ideahan on se, etta jatkuvasti nayttaa silta etta ihan just nyt sielta tipahtaa se jattipotti (2 pennisia, vau!) ja niipa sinne sitten pudottelee rahaa aikamoisessa hurmoksessa. Ei me tietenkaan voitolle jaaty, jos lopulta tipauttamamme merirosvorintmerkki ei ollut 2 puntaa arvokkaampi (tuskin oli). Mutta hauskaa se oli kuitenkin. Reissu kuitattiin kirkuvan punaisella makkaralla ja lotkoilla ranskiksilla.

Nyt ollaan hieman lepailemassa ennen iltaa, jolloin mennaan tietenkin pubiin. Laitan kuvia ja raporttia siita sitten myohemmin.

Uusinta Hottia

2007-07-08T00:32:00.000+01:00

Tee oma Simpson tyyppi taalla !

(tulipa siita pieni, miksi?)

2007-07-07T10:00:00.001+01:00

Kavin eilen taas Lontoossa. Tallakertaa loysinkin sen paikan jonne menen toihin syksylla. Alkujaan, suunnitelmat menivat hieman hatariksi siella tapahtuvien muutosten takia, enka ollut lainkaan varma haluanko ottaa tyon vastaan. Mutta nyt sain keskusteltua ihmisten kanssa ja kaikki nayttaakin nyt taas ihan lupaavalta. Paikka on aivan keskustassa, ja toivon etta tasta tulee hyva ja mienekiintoinen kokemus. Asunnon etsinta on meneillaan. Vuokrat ovat aivan mielettoman kalliita Lontoossa, mutta se on sellainen asia jolle mina en voi yhtaan mitaan ja jossainhan sita on asuttava, joten yritan tyontaa negatiiviset ajatukset muualle ja katsella jotain luukkua.

Eli lyhyesti, eilinen oli suuri helpotus.

Tanaan taas gradun kimppuun, jee!

2007-07-05T11:57:00.000+01:00

Eilen kohtasin kaksi takapakkia. Ja sellainen kirpaisee hieman seka lamaannuttaa. Olen tietenkin tottunut siihen etta valilla mennaan ylos ja sitten tullaan raminalla alas. Olin kuitenkin hieman itsesaalinen, ja kirjoitin postauksen (jota luojan kiitos en julkaissut) etta olisiko kenties sittenkin helpompaa ostaa se omakotitalo jostain sieluttomasta lahiosta, valkoisella puuaidalla ymparoityna tietenkin. Ja pihalle se farmari volvo ja vaimon 'kauppakassi'. Mutta onneksi Suomen laatulehdisto antaa oivaa laaketta moiseen mielenvikaisuuteen.

Iltasanomat:

Piritta ja Niklas Hagman esittelivät neljän kuukauden ikäisen Lukas -poikansa viikonloppuna Bermuda-tennisturnauksessa Helsingissä. Äitinsä silmät ja isänsä hiukset saanut vaalea pikkupoika katseli rauhallisena, kun isä pelasi massakentällä muiden NHL-pelaajien kanssa. - Lukas on tosi rauhallinen, oikein sellainen hymypoika. Olemme tainneet molemmat olla pienenä ihan samanlaisia, Piritta muisteli. Tuuheatukkainen poika on itkeskellyt vain muutaman kerran, ja silloinkin Piritta on ollut huolissaan. Nyt hän uskoo, että pikkumiehelle saattaa olla tulossa hampaita. - Lukas itkee niin harvoin, että heti mietin, mikähän on vialla, kun itku tulee. Elokuussa koko perhe muuttaa Helsingin Töölöstä Espooseen. Lukasia odottaa uudessa kodissaan vaaleansininen huone. - Siellä on myös vaaleanpunainen huone valmiina, joten toivomme varmaan sitten seuraavaksi tyttöä, Piritta nauroi.

Aaaaerrrggghhh! Tuossa 'uutisessa' on niin paljon paskaa, etten viitsi alkaa sita edes ruotimaan. Onneksi ei tarvitse olla naimisissa jaakiekkoilijan kanssa.

kieliopista

2007-07-04T16:55:00.000+01:00

Kehitin tassa joutessani (siis odotellessani ohjaajani tapaamista) kiinnostuksen Suomen kielioppiin. Taisin nimittain juuri asken, ensimmaista kertaa elaissani, taivutella verbin pontentiaalin preesensin aktiivi-muotoon. Aikamoista. Tai siis en tieda meniko se edes oikein. Mutta joka tapauksessa kirjoitin vastauksen eraalle Helsingin yliopiston professorille :
Otan yhteytta ***** ********, han vastannee kun palaa lomalta. Saa korjata!

kello + radio

2007-07-04T10:51:00.001+01:00

Hyvaa Huomenta! Tanaan nayttaakin olevan mielenkiintoinen uutispaiva.

Joku aika sitten sain kaveriltani uuden kannykan. Niin, mina siis olen se tyyppi joka ei ole talla vuosituhannella ostanut itse yhtaainoatakaan kannykkaa, vaan olen perinyt isan tai Daven vanhoja puhelimia. Tahan mennessa myos jokainen kannykkani on ollut Nokia. Nyt kuitenkin kavi niin ihanasti, etta sain kannykan joka on Sony ja jossa on kamera (!!!) ja radio (!!!). Aluksi tunsin hieman oksetusta, silla vanha puhelimeni toimi ihan hyvin (mita nyt naytto sumeni aika ajoin eika akkukaan oikein paivaa kauemmin kestanyt) enka olisi nyt kovin akuutisti tarvinnut uutta puhelinta. Tuli vahan sellainen materialisti-kapitalisti paskapaa olo. (niin ja olen lukenut viimeaikoina Bauman:ia ja tunnunstus yhteiskuntaa (confession society), siksi tama selittely taalla).

Olen myos elamassani omistanut muutaman kerran kelloradion. Tunnen syvaa inhoa aamuista minaani kohtaan, jolloin mika tahansa toiminto hidastuu (mukaanlukien aivotoimintani) seka mieleni on hieman rajahdysaltis. Olen kaveleva esimerkki protestanttisen tyoetiikan epaonnistuneesta sosiaalisesta konstruktiosta. Mielestani aamuisin klo 7-9 minun kuuluu olla syvassa unessa. Mutta, jos ja kun tassa maailmassa on meidan valilla herattava noina tunteina, on kelloradio mielestani armeliain ja pehmein keino. Ensin unen lapi tulee pieni napsahdus ja sitten virkea aani herattaa kunnolla. En mielellani heraa mihinkaan muuhun kuin ihmisten aaniin, en haluaisi kuulla musiikkia heti ensitoikseni.

Ja nyt, uuden kannykkani myota, olen saanut taas nauttia kelloradio herayksista. Ja tanaan sitten kuulin etta Alan Johnston on vapautettu! Voiko ihanammin aamu enaa alkaa/ onko ihanampaa aamua kuin taa/ silmat kun ma aukaisen seka ulos vilkaisen, nousemista tahdon pitkittaa/

pommeja ja rajahdyksia

2007-07-03T19:36:00.000+01:00

Kauheita uutisia Lontoosta! Tuonne hulluteenko mun on muutettava parin kuukauden paasta?!

Tanaan olen ollut pitkasta aikaa hieman ahkerampi gradun teossa. Sain vihdoinkin hommattua sellaisen kirjallisuusluettelo -ohjelman, jonka voi katevasti liittaa kirjaston tietokantaan ja sielta sitten saa poimittua helposti kaikki lahteet. Tuo lahteiden yloskirjaaminen onkin ollut yksi raivostuttavimmista jutuista tata tyota tehdessa. Lukeminen tuntui hieman takkuiselta, jotan keskityin vaan lukemaan omia kirjoituksiani. Valilla tuli kylla sellainen olo, etta mita ihmetta ma olen tuollaista roskaa kirjoittanut. Aikamoinen itsekritiikki paalla naita kirjoituksia tulee luettua. Onneksi huomenna saan hieman objektiivisemman mielipiteen, silla minulla on tapaaminen ohjaajan kanssa. Lupasin lahettaa version ensimmaisesta kappaleesta, sinansa se kylla onnistuu mutta tamanhetkinen kappaleenjako on sellainen etta ensimmainen kappale on melkein 12 sivua pitka, ja toinen on 3 sivua pitka. Vahan ehka havettaa huomenna.

Muutto alkaa sujua jo rutiinilla. Tuntuu melkein kuin olisin muuttomies, paitsi etta muutan ainoastaan omia tavaroitani (ja etta olen nainen (biologisesti ainakin)).

matkalaukkuelamaa

2007-07-03T14:31:00.001+01:00

Viimeiset paivat ovat olleet tosi raivostuttavia. Lauantaina herasin Daven kampusasunnolla siihen etta siivoja koputti oveen ja sanoi etta meidan on nyt lahdettava tasta kampasta 20minuutin sisalla. Tama siksi koska meidan vuokrasopimus loppui, mutta me luultiin etta kamppa taytyin olla tyhjana puoleenpaivaan mennessa. Luutiin vaarin, koska avainten palautus oli klo 10. Siina me alettiin sitten kamalassa kiireessa pakkaamaan loppuja kamoja. Autollinen kaveri oli taas pyydetty hatiin, mutta hanellekkin oli annettu tieto klo 12, joten monen soittoyrityksen jalkeen Daven oli lahdettava pyoralla taman kaverin kampalle herattelemaan. Silla aikaa mina pakkasin, kannoin, raahasin ja kiroilin. Ei ollut mukavaa ollenkaan!

Sitten Dave ja kaveri tulivat ja saatiin auto pakattua. Koska tama oli jo kesan toinen muutto, on tavaraa taytynyt pakon edessa karsia, antaa pois ja myyda. Mutta taas kerran tassakin muutossa sai huomata etta aivan liikaa roinaa meilla on viela messissa. Muuton jalkeen vein muuttajat lounaallee halpaan kiinalaiseen ravintolaan, jossa myydaan mun lempijalkiruokaa eli Sagoa.

Se on sellasita jannaa riisipuuroa kookosmaitokastikkeessa. Tai ei se oikeastaan ole yhtaan puuromaista, lahinna se on keittoa. Sellaista sinertavan-lapikuultavan maitomaista lienta jossa lilluu helmennakoisia riiseja. No tuokin esittely meni hieman pieleen! En mina osaa sita nyt paremmin kuvailla. Katsokaa tuosta kuvasta. Vaikka ei se nyt tuossakaan niin herkulliselta nayta. Vuokrattiin illaksi viela Saturday Night Fever, jonka jalkeen vasyneet muuttajat painuivat untenmaille.

Sunnuntai oli taas sunnuntai, enka juuri muuta tehnyt kuin purkanut tavaroita, heittanyt roinaa roskiin tai vaihtoehtoisesti kierratyslaatikkoon. Saatiin 6 pahvilaatikkoa supistettua kahteen, jotan kylla kai siina jotain tuli aikaan saaduksi. Olinkin illalla sitten niin kipea ja vasynyt kaikesta stressista etten voinut juuri muuta tehda kuin nukkua. Onneksi seuraavalle paivalla oli tiedossa mukavaa ohjelmaa, eli matkustelua Canterburyyn Kentin laaniin. Davella oli siella tapaaminen oman ohjaajansa kanssa ja iltapaiva vietettiin historiallista ja kaunista kaupunkia katsellen. Ja tiistaina eli tanaan, olikin sitten taas edessa MUUTTO. Siis voi perhana sentaan, eiko tama koskaan lopu!?

Nyt ei kylla tuu mitaan tasta tyonteosta

2007-06-30T00:56:00.000+01:00

Terveisia Brightonista! Tuosta tulevaisuuteni kotikaupungista (tama siis post-lontoo elamanvaihe). Sain kutsun konferenssiin sinne, ja tietenkin oli mentava. Mika mahtava tilaisuus tavata laitoksen tyyppeja ja etenkin tulevaa ohjaajaa. Me tietenkin myohastyttiin ensimmaisesta paneelista, joten paatettiin menna aamupalalle kampukselle ja muutenkin hieman katselemaan ymparistoa. Taytyy sanoa etta tuleva yliopisto on ainakin noin visuaalis-esteettisesti miellyttavampi kuin tamanhetkinen.

Konferenssi oli yhta sosiologian professorin elakkeelle siirtymista varten jarjestetty juttu, mutta osallistujina oli aika isoja nimia. Oli siis tosi mielenkiintoista seurata paneeleja. Aiheena oli tuon kyseisen proffan elamantyo ja akateemiset kiinnostuksen kohteet. Mukana oli paljon esitelmia sosiaalisesta stratifikaatiosta, post-kommunistisesta euroopasta ja kosmopolitanismista. Eli tosi jannittavaa ja mielenkiintoista. Juttelin myos vaitoskirja aiheestani tulevan ohjaajani kanssa, ja paasinpa kertomaan siita muillekkin tyypeille. Nyt tama kaikki alkaa tuntumaan jotenkin todellisemmalta.

Tilaisuuden jalkeen mentiin tietenkin Brightonin keskustaan, mutta mieli oli niin taynna asioita ja puitavaa, joten paadyttiin vaan kavelemaan edestakaisin sita pitkaa rantaa. Oli kaikenkaikkiaan mahtava ja minulle henkilokohtaisesti, tulevaisuudellisesti ja akateemisesti tosi tarkea. Etta semmoista.

dii di di di di, di diid di di di dii

2007-06-28T09:50:00.001+01:00

Terveisia Lontoosta! Oli tosi kiva reissu. Otin kaksikerrosbussin asemalta, jolla matkustin ita-Lontoon poikki keskustaan. Loysin sen alueen jossa tulen olemaan toissa syyskuusta alkaen, mutta en loytanyt sita toimistoa. Tama ehka siksi, etta vaikka katsoin kartasta niin en enaa paikanpaalla muistanut missa se paikka olikaan. Sen sijaan nain telkkarikaupan telkkarista etta Gordon Brown on palaamassa Downing streetille 45min kuluttua. Otin metron Green Park:iin ja kavelin sielta kuningattaren linnan ohi ja kohti Downing Streetia. Siella oli tietenkin paljon ihmisia, katsomassa kuinka Britannian uusi paaministeri saapuu edustusasuntoonsa. Olen puhunut Browista ja Blairista niin paljon viimeaikoina, etten jaksa nyt tanne alkaa kertomaan mita mielta mina tasta kaikesta olen. Tarkeintahan tietenkin on ettei konservatiivit ole vallassa!

Downing streetilta kaveltiin SoHoon syomaan. China Towninsta loytyi sellainen ihana vietnamilainen paikka, joka toimi hieman samalla ajatuksella kuin tapasbaari, eli pyota tilattiin tayteen pienia annoksia. Mina tilasin paljon ayriaisia ja kalaa, ja voi etta oli ihanaa ruokaa! Lontoossa on niin mukavaa kayda, siella on aina jotain sellaista jota en ole koskaan nahnyt ja kokenut. Olen niin innoissani etta pian paasen kokeilemaan asumista siella.

VAPAAPAIVA!!! viiiuuu viiiuuuu

2007-06-27T09:20:00.001+01:00

Hahahaaa!!! Tanaan on vihdoinkin kauan odotettu vapaapaiva ja meitsi suuntaa nyt Lontooseen. Aloitin vapaapaivani oikeastaan eilen illalla, jolloin kaytiin Daven kanssa syomassa oikein ravintolassa ja myohemmin tavattiin kavereita pubissa. Nyt kuitenkin valittiin pubiksemme sellainen tosi groovy ja soulfunk paikka nimeltaan What? Siis sellainen paikka jossa on upottavat nahkasohvat ja kaiuttimista kuuluu sellaista modernia soulmusiikkia. Lopuksi kaveltiin kotiin, koska molempien maarut olivat niin taynna. Gradu on menossa ihan hyvin, muuten en uskaltaisi mitaan vapaapaivia pitaakkaan.

Lontoossa aion menna visiteeraamaan tulevaa tyopaikkaani, seka joku museo/taidepjajays olisi myos tosi kiinnostava. Daven synttarit on lahestymaisillaan, joten lahjaakin pitaa katsella. Dave eilen vinkkasi etta han haluaisi kovasti sellaisen tosi harvinaisen vasenkatisten telecaster kitaran. Oli kuulemma ihan tietty soitin mielessa eika hintakaan ole kuin 500 puntaa! Siis tosi halvat lahjaideat mielessa. Mielellani mina ostaisin vaikka stratocasterin, mutta ei kelan opintotuilla ole varmaan tarkoituskaan tuollaisia lahjoja ostella. Jos muistan niin otan kameran mukaan, jotta saadaan hieman varia tanne blogiin.

Hyvaa keskiviikkoa!

10 000

2007-06-25T00:23:00.000+01:00

Olipas taas harvinaisen rupsahtanut sunnuntai. Onneksi kello on vierahtanyt eteenpain niin etta tata paivaa voi kutsua jo maanantaiksi. Eli nyt on maanantai. Ja edessa on ihana, kokonainen viikko. En jaksa nyt uuvuttaa teita tylsilla gradujutuillani (vaikka ihan tosi, mulla ei juuri muut asiat nyt pyori paassa). Voin kertoa vaikka sellaista etta taalla on alkanut BigBrother, joka on kylla aika kamalaa seurattavaa. Mutta, eihan tama voi olla kiinnostavaa kenellekkaan joka ei sita paase seuraamaan! Voisin kertoa kavereistani ja viikonloppuisista ruokajuhlista mutta ei sellaisten lukeminen voi mitenkaan olla mielenkiintoista kenellekkaan, silla kukaan ei ole tavannut ystaviani taalla.

Voin ehka kertoa sellaista, etta olen koettanut miettia minkalaista oli olla ala-asteella. Tiedan, ilman miettimista etta se oli tosi kamalaa. Olin yksinainen ja eristaytynyt, enka ymmartanyt miksi minun yhtakkia odotettiin olevan reipas ja rohkea. Miksi lasten pitaa olla reippaita? Miksi on jotenkin hyva asia olla ulospainsuuntautunut? Varsinkin, jos ulospainsuutautuneisuus sotii taysin vastaan omaa mielikuvaa itsesta. En siis koskaan oppinut olemaan sellainen kuin kaikki odottivat minun olevan. Oli ahdistavaa, kun tiesin etta petin muiden odotukset kun en oikein osannut kayttaytya siella luokkahuoneessa. Suurimmaksi osaksi katselin varmaan ulos ikkunasta tai piirtelin kuvia vihkoon. Ei sellaista kaytosta voitu mitenkaan koulussa hyvaksya. Ala-astetta kesti 6 vuotta ja tuli yla-aste. Mina raukka yritin kovasti uudelleenluoda itseani, mutta taas kerran jain roolini vangiksi, ainakin hetkeksi. Kun seitseman vuotta elamasta kuluu alisuoritumiseen, noyryyttamiseen ja nakymattomyyteen, niin viimeistaan kai sitten murrosiassa kaikki se turhautuminen tulee esille. Olinkin sitten teinitytto, ihan koko rahan edesta! Se oli hieman vaikeaa siella keskiluokkaisessa lahiossa, jossa ystavavaihtoehtoina oli 'kunnon tytot' tai 'luuserit'. Muiden silmissa olin varmastikkin luuseri, vaikka sekaan ei oikein tuntunut omalta itselta. Jos joku olisi ala-asteella kertonut, etta on ihan hyva juttu olla hiljainen ja ujo ja antaa aikaa opetella olemaan luokassa niin kenties ikavuodet 14-21 olisi sujunut muunlaisissa tunnelmissa kuin itsemurha viesteja kirjoitellen ja jatkuvasti miettien kuinka kamalaa elama on. Viime kevaana, bussimatkalla Helsingista Espoon lahiohelvettiin, kerroin kaverilleni kuinka vaikeita nuo vuodet oikeasti minulle olivat, sain vastaukseksi tuhahduksen ja ilmoitusluonteisen asian 'mulla oli ainakin tosi kivaa'. Luojan kiitos paasin pois Espoosta, niista ympyroista ja kaikesta mita elama siella olisi minulle tarjonnut.

Tuo kymppitonni tuossa otsikossa, tarkoittaa sanojen maaraa jonka rikoin tanaan gradua kirjoitellessa. En voi olla muuta kuin aivan superonnellinen etta elamani lahti menemaan toiseen suuntaan kuin milta se lahtokohdistaan naytti.

Juhannus update

2007-06-24T11:23:00.000+01:00

No onpas iloista luettavaa Suomen juhannusuutiset! 10 kuollut, vakivaltarikoksia ja ratti-ja ruorijuoppoutta. Kummallisin oli kuitenkin tama, ja nyt aion viilata pilkkua koska tama oli niin rumasti uutisoitu. Iltasanomissa kerrottiin Raumanmeren juhannuksesta, jossa Juhlilla sattui myös kaksi raiskausta. Vai sattui?!? Ihan vahingossa vaan tapahtui, tosta noin vaan??!! Oksettavaa!

Meilla ei ollut mitaan kummenpaa juhannustoimintaa taalla. Juhannuksen kunniaksi annoin itselleni kuitenkin 2 vapaapaivaa gradun teosta. Torstaina oltiin kaverin luona ruokajuhlissa, jossa menussa oli chorizo-kidneypapu taytteisia tortilloija, seka turkkilaisen ystavan tekemaa valkopapupataa pilau riisin kanssa. Tallaista proteiini pommia saikin sitten sulatella pitkalle perjantai-iltaan, silla nalka ei tullut koko seuraavana paivana. Perjantaina pidettiin taas ruokajuhlia, mutta tallakertaa mina olin puikoissa ja kokkasin aurinkokuivattutomaatti-punainen pesto- mozzarella -marinoitua lohta grillattuna, uusien perunoiden (tilli-voisula kastikkeella) ja salaatin kanssa. Hyvin upposi ja sain jopa kehuja.

Lauantaina olinkin sitten taas tyon aarella ja luin Margaret Archeria. Ystavani pyysi minua jokin aika sitten lukemaan ja ymmartamaan morphogenesiksen ja autopoiesiksen eron (joo, s-tieteissa kaytetaan valilla naita biologiasta tulevia sanoja, selvittamaan jonkin jutun rakennetta) Luhmanin systeemiteorissa. Onneksi se piti silloin opetteleman, silla nyt jouduin itsekkin lukemaan morphogenesiksesta ja strukturaatiosta, eli naista Archerin jutuista. Ei ihan my cup of tea, ja tuskin tulen sita gradussani kayttamaan. Olen nyt hieman hermoraunio taman gradun takia, tuntuu ettei se nyt mene mihinkaan suuntaan. Toivottavasti tama on nyt jotain lomaltapaluu ankeutta, jospa tanaan tuntuisi hieman jarkevammalta. Nyt on alkanut ihan oikeasti ahdistaa myoskin se etta on kesa ja taalla on ihan paskat ilmat. Joka paiva sataa ja tuulee niin kylmasti etta on pakko kayttaa housuja ja kenkia! En kesta myoskaan enaa tata paikallaan oloa, joten ensviikon vapaapaivana menen Lontooseen. Jos silloin sataa, niin se on kylla suuri vaaryys.

Juhannus, jussi ja mittumaari

2007-06-21T17:26:00.000+01:00

Taalla ei juhlita juhannusta, eika mulla ole mitaan tekemista talle viikonlopulle. Aurinko paistaa, ja on kivaa ja lamminta ja haluttaisi grillata, mutta kaikki muuta on ankeita ja tyointoisia. Itse lahetin ensimmaisen version teoriaosuudesta ohjaajalle tanaan, ja siten lupasin itselleni pitaa vapaapaivan. En ole oikeastaan tehnyt muuta kuin kaynyt lenkilla ja pitkalla kavelylla ja sitten olen nukkunut. Olen ollut hieman stressaantunut viimeaikoina eli nukkuminen on ollut hieman sita sun tata.

Mutta nyt yritan tasta virkistya ja ehka koittaa keksia jotain rentouttavaa tekemista illaksi. Hyvaa Juhannusta vaan kaikille ja nauttikaahan Suomen kesasta!

Ujous on voitettavissa?

2007-06-20T11:45:00.000+01:00

Mullei oo nettia nyt, joten paivitykset on hieman harvassa.

Taman viikon olen vaan lukenut ja kirjoittanut. Teoria osuus on ihan tosi pikapikaa valmis ja olenkin nyt lueskellut metodologia juttuja, ja sita myoten paasen pian juttelemaan siita miten aion taman tutkimuksen oikein tehda. Lievaksi ongelmaksi muodostui eilen se, etta kaiken taman lukemisen paatteeksi, olen hukannut tutkimuskysymykset! Siis koko gradun suola ja sokeri on se etta mina esitan ongelman, jonka luulen voivani ratkaista ja nyt sitten olen mennyt ja loperrellyt kaikenlaisista asioista maan ja taivaan valilla ja unohtanut vedella punaisia lankoja tutkimuskysymyksiin. No, sattuuhan sita. Katsotaan mita ohjaajani sanoo.

Ei mul tas nyt muuta. Paitsi etta mua on alkanut todenteolla oksettaa kaikki sellaiset kirjat jotka neuvoo miten meidan pitaisi tassa maailmassa kayttaytya.

p.s miksei mun paivitykset nay?

2007-06-18T12:39:00.001+01:00

Yolla satoi oikein kaatamalla, ja nyt ulkona on ihanan raikasta. Ja kaikenlisaksi on maanantai! Voiko viikko enaa paremmin alkaa?! Olen seurannut sivusta yhden kaverini karsimysta heinanuhan takia. Kamalaa aivastelua, niiskuttamista ja silmien kirvelya koko kevat. Viime oinen sade taisi olla siunaus tuolle ystavalleni, silla han tekstasi heti aamun koittaessa etta nyt mennaan lenkille, kun vihdoinkin paasee. Lenkin jalkeen sain tiedon meilitse, etta loputkin esseet ovat palautuneet toimistoon. Ja siten kavin hakemassa koko yliopistourani korkeimman arvosanan! Vahanko hulppeaa! Kyseessa oli kvantitatiivinen kurssi jota inhosin sydanjuuriani myoten (ne, jotka koskaan joutuvat temppuilemaan SPSS ohjelman kanssa tietavat mista puhun) ja esseeseen suhtauduin harkaa sarvista -asenteella.

Touhukkas aamuni kaantyi juuri iltapaivan puolelle ja nyt olenkin matkalla kirjastoon. Muutama kappale on luettavana talle paivalle, ja josko sitten tana iltana saisin kirjoiteltua ensimmaisen valmiin kappaleen gradusta. Sen valmistumisen myota, paasen vihdoin siirtymaan uuteen lukemiseen ja aiheeseen. Eilen tokkaisi ensimmaisen kerran hieman pahemmin, tuli hetkeksi sellainen olo etten varmasti koskaan selvia tasta ja olen asettanut aivan liian korkeat tavoitteet.

Hyvaa sunnuntaita

2007-06-17T11:23:00.000+01:00

Sunnuntai... en viitsi edes aloittaa joka viikkoista marinaa siita kuinka ankeita sunnuntait ovat!

Ollaan nyt nukuttu kaksi yota tassa kampus asunnossa. Ihan hyvin on mennyt, mutta luulen etta pienenpaan asuntoon (lue: yksi 10 nelion huone meille ja 3 vessaa ja keittio jaettava 12 muun ihmisen kanssa) muuttaminen on parisuhteen kannalta erityisen hankalaa. Ollaan me ennenkin naissa rotanloukuissa asuttu, mutta kun se oli vaan niin mukavaa kun oli oma vessa ja keittio, ja tilaakin vahan enemman. Jos en olisi asunut Englannissa nainkin kauaa, en varmasti suostuisi tallaiseen asuntoratkaisuun. Mielestani on aivan kusetusta maksaa 70 euroa viikossa tasta laavasta, mutta halvempaa ei ole olemassakaan ja toisaalta tata hupia kestaa vain noin 1.5 kuukautta. Sitten katsellaan minkalaiseen laavaan me Lontoossa muutetaan. Pakko lopettaa tama, koska muuta alkaa ahdistamaan. Ainiin, pakko viela mainita etta meidan eilen ostama leipa on kadonnut tuolta yhteiskeittion kaapista, eli tastalahtien kaikki ruoka on pidettava
omassa huoneessa. Jee!

Ja sitten ihan muihin asioihin eli graduun. Eilen sain vihdoinkin taas hieman kirjoiteltua. Nyt alkaa olla kaksi ensimmaista kappaletta viimeistelya vaille valmiita. Kirjoittelen sita erissa, niin etta olen aloittanut jo monta kappaletta ja kirjoittelen niita sita mukaa kuin luen tai keksin jotain uutta. Nyt kun olen kampuksella, niin opiskelu sujuu ehka hieman paremmin nain sunnuntaisin, kuin kaupungilla. Mutta kaikkein parasta on kuitenkin se, etta huomenna on maanantai! Ja
toivottavasti ensi viikko ei hulahda samalla tavalla ohi kuin tuo viimeksi eletty viikko.

Ihan kamala viikko

2007-06-15T12:22:00.000+01:00

Onneksi on ohi tama viikko.

Tiistai: Menin aamulla meidan laitoksen seminaariin, jossa tutkijat esittelivat tekemisiaan. Erityisen kiinnostava oli sellainen paneeli jossa Rob Stones (laitoksen pomo) ja Ewa Morawska (Znaniecki:n entinen oppilas!! Vahanko mieletonta!?) keskustelivat etnografian ja strukturaatio teorian yhdistamisesta. Mun mielesta on aina tosi mielenkiintoista kuinka mikro ja makroteoriat saadaan yhdistettya. Itsekin ajattelin tulla maailman kuuluisaksi sosiologiksi kehittelemalla tallaisia teorioita.

Seminaarin jalkeen menin elektomagneettiseen tutkimukseen, johon olin lupautunut osallistuvani. Taalla meidan yliopistolla varvataan jatkuvasti ihmisia kaikenlaisiin tutkimuksiin, yleensa ne ovat psykologisia ja niin taisi olla tamakin. Osallistun naihin juttuihin yleensa siksi etta muutaman tunnin koekaniinina olosta saa yleensa noin £10, joka on opiskelijalle ihan mukava taskuraha. Tama elektromagneettinen tutkimus oli varsin hauska! Sen tarkoitus oli tutkia kuinka erilaiset radio- ja muut sahkoaallot vaikuttavat ihmiseen. Tutkimuksen ajan mina istuin sellaisessa aanieristetyssa huoneessa, jossa oli keskella tuoli ja vastapaata valtava telkkari. Ennen testin alkua, tutkija mittasi verenpaineeni ja teki muutaman muistitestin. Sitten mina istuin siella testihuoneessa ja katselin luontoelokuvaa ja aina valilla piti tayttaa kaavake jossa kysyttiin vointia, kuten onko paansarkya tai muuta. Testin lopuksi mitattiin taas verenpaine ja keskittymiskyky jne.

Gradua tuli kirjoiteltua hieman, mutta suurimmaksi osaksi mietin kuinka saisin fenomenologian (Husslerin perinteenmukainen) ja hermeneutiikkan ajatuksia sovellettua tahan omaan tyohon..

Keskiviikko: Aamulla oli tapaaminen gradun ohjaajani kanssa. Juteltiin hieman aikataulusta ja muusta sellaisesta. Sain myos palautetta tutkimussuunnitelmastani. Ohjaajani sanoi etta teoriaosuus nayttaa olevan hyvalla mallilla, ja etta enenpaa ei lukemista kannata tassa vaiheessa ottaa. Ensimmainen versio teoriaosuudesta on valmistautumaisillaan ja metodologia osuus on myos ihan mukavasti lahtenyt kayntiin. Vielakaan ei siis ahdista!

Tapaamisesta lahdin suoraan tapaamaan Davea ja Felixia jotka olivat sillavalin vuokranneen pakettiauton! Silla huristeltiin meille ja alettiin kasaamaan laatikoita pakuun. Pojat olivat jo aamupaivalla muuttaneet sangyn, sohvan, kirjahyllyn ja telkkaritason Felixille, ja muut huonekalut kierratyskeskukseen. Kampassa oli siis enaa jaljella pahvilaatikoita taynna kirjoja, vaatteita, keittiojuttuja ja kaikkea muuta mahdollista. Naita kamoja lahdimme sitten viemaan ystavani Matt:in vanhempien kotiin Wickfordiin. Sinne on sellainen 45min ajomatka taalta meilta. Matt:in aiti tarjosi lounasta. Uskomatonta ystavallisyytta! Ottaa 6 pahvilaatikollista tavaroitani niiden kotiin sailytykseen ja viela tarjota lounasta!

Kotona odotti viela kaikenlaista sekalaista roinaa ja muutama pahvilaatikko. Siivosin keittion ja vessan ja aivan rattivasyneena mentiin Felixille yoksi. Ei siis ajatustakaan gradulle.

Torstai: Aamulla mentiin kaikki yhdessa kuuntelemaan mun gradunohjaajan esitelmaa laitoksen seminaariin. Olisin halunnut jaada koko paivaksi kuuntelemaan muidenkin esitelmia, mutta muutto odotti muuttajaa. Yliopistolta mentiin Daven kanssa kotiin siivoamaan ja iltapaivalla Felix tuli autoinensa hakemaan loput tavarat jotka paatyivat taas muutamaan eri osoitteeseen. Viiden aikaan illalla kamppa oli vihdoin ja viimein saatu tyhjaksi ja puhtaaksi. Ja minnekkas muuallekkaan kuin pubiin, me siita jatkettiin. Siella tapasin Troelsin ja Matt:in ja ilta jatkui mukavasti pilkkuun saakka (joka taalla siis tulee klo 23). Mentiin taas Felixille yoksi, koska valiaikainen kampusasuntomme oli niin taynna laatikoita ja muuta kamaa ettei sinne mahtunut nukkumaan. Eli taaskaan ei mitaan opiskelua!

Tama asuntohomma on hieman mutkikas monestakin syysta. Daven kampusasunto on taman kuun loppuun saakka ja mina asun kaverini kampassa (joka on tyhjillaan muutaman viikon). Heinakuun 3. paiva saadaan uusi kamppa kampukselta jonne muutetaan yhdessa. Ma en jaksa kylla yhtaainoataan muuttoa enaa mutta ei tassa nyt juuri muu auta.

Jossain vaiheessa tata hullua viikkoa sain iloisia uutisia! Minua pyydettiin tyohaastatteluun sinne yliopistoon jonne sain sen vaitoskirjapaikan. Sielta ilmoitettiin etta he etsivat opettajia ensimmaisen vuoden sosiologian opiskelijoille, ja tahan hommaan yleensa varvataan jatko-opiskelijoita. Se tapaaminen olisi ollut nyt. Mutta arvatkaapa vaan kuinka meitsille kavi? No, selkahan se tietysti katkesi muuton yllattaessa ja nyt olen kykenevainen hienovaraiseen ja varovaiseen liikuskeluun muutaman metrin sateella. Makaan nyt sangyssa kirjoittamassa tata, ja koin asken aivan valtavan tuskantunteen kun kurkotuin ottamaan karkkia tuosta poydalta. Etta sellaista, kiva kun on tallainen paskaselka.

Hah! Selvisinpas!

2007-06-11T11:48:00.000+01:00

AAAAaaahhhhhh vihdoinkin on maanantai! Selvisin viikonlopusta jotenkuten ja nyt olen valmis uuteen, raikkaaseen viikkoon. Perjantaina menin kuin meninkin tuohon paattajaisjuhlaan. Ensin grillailtiin ja sitten istuskeltiin tuolla kampuksella satojen muiden opiskelijoiden tavon. Tavallaan kamalan haikea ilta, silla hyvastelin monta ihmista joita en ehka koskaan tule enaa tapaamaan. Haikeita jaahyvaisia ja muuta surullista, mutta samalla ihan mukavaa yhdessaoloa. Lauantai olikin sitten aivan taysin turha paiva. Ajeltiin porukalla rannalla syomaan fish&chipsia, joka siis oli lauantain ainoa ei turha juttu, ja illalla en jaksanut opiskella yhtaan. Jaksoin vaan maata sangyssa ja olla vaysnyt. Sellainen tuntuu tassavaiheessa aivan mahdottomalta ajantuhlaukselta.

Sunnuntaina sentaan menin kampukselle ajoissa ja sain edes hieman luettua. Tosi illalla oli taas jaahyvaisillallinen tiedossa, joten kirjoittamista en vielakaan saanut aikaiseksi. Olen langettanut itselleni saannon etta joka paiva pitaa kirjoittaa vahintaa 500 sanaa. No, nyt on 1500 sanaa rastissa, koska olin niin toivoton viikonloppuna. Taidan vaihtaa tuota saantoa niin etta viikonloppuisin ei ole pakko saada mitaan paperille.

Hyvaa ja riemukasta viikonalkua!

Ei taas viikonloppua!!

2007-06-08T16:41:00.000+01:00

Sunnuntai-angstini on laajentunut viikonloppu-angstiksi. Nyt on taas tyontayteinen, hienosti ohjelmoitu, strukturoitu ja toteutettu viikko takana, ja edessa kamala ja tylsa viikonloppu joka huipentuu ankeaan sunnuntaihin. Viikolla on paljon mukavampaa, silloin ihmiset ovat ahkeria ja toimeliaita, ja viikolla tyonteko tuntuu ihan normaalilta. Viikonlopun koittaessa, viikonaikana opitut rakenteet murtuvat ja elamasta tulee kaaosta. Viikolla jaksan hertata kohtuullisen aikaisin, silla koskaan ei voi tietaa mita posti tai sahkoposti tuo tullessaan. Arkena jaksaa tehda toitakin ihan eritavalla kuin viikonloppuna, jolloin kukaan muukaan ei nayta tekevan muuta kuin maleksivan.

Tanaan on kampuksella sellainen tapahtuma kuin paattajaiset. Eli lopputentit on ohi ja opiskelijat lahtevat kesatoihin tai uraa luomaan. Sinansa aika surullista, silla tama on nyt neljas ja viimeinen kerta kun osallistun tahan tapahtumaan. Tama on siis ihan oikeasti Essexin vuosien paattymista. En nyt jaksa menna yksityiskohtiin mita tama minulle merkitsee, mutta ehka juuri siksi tunnenkin olevani aivan taysin poikki ja puhki vasynyt. Jopa siina maarin etta olen ajatellut jattaytyvani pois moisesta juhlinnasta. Mutta en oikeastaan voi, silla tama on myos viimeinen mahdollisuuteni nahda kaikkia niita ihmisia joiden kanssa olen taman vuoden jakanut. Tasta eteenpain kukin etenee gradunsa kanssa erilaisella vauhdilla, ja satunnaiset nakemiset kirjaston hyllyjen valissa eivat ole taysin vertailukelpoisia tuohon paattajaisbiletykseen. Vietettyani kirjastossa 6 tuntia, sain niin monta oivallusta jotka haluaisin kirjoittaa ylos, mutta nyt on vaan luotettava muistiinpanojen tasmallisyyteen. Huomenna sitten ehtii kirjoittaa. Lahdenkin tasta perunasalaatin tekoon ja sitten grillijuhliin, joilla paattajaiset alkavat.

Hauskaa viikonloppua niille, jotka osaavat siita nauttia!

Aamu kohellusta ja musiikki juttuja

2007-06-06T14:32:00.000+01:00

Taas kerran oli sellainen aamu, etta toivon hartaasti etten koskaan joudu kokemaan sita uudelleen. Herasin supervasyneena (useista toitotuksistani huolimatta mieleni ja kehoni ei ymmarra olla hermoilematta gradusta: olen siis tapani mukaisesti lopettanut kunnollisten younien harjoittamisen, sen sijaan menen sankyyn siina klo. 2 aikaan ja tapitan hereilla kolmeen...neljaan..kunnes lopulta simahdan omien sekopaisten ajatusteni kanssa johonkin unentapaiseen tilaan) kellon soidessa 8.30. Sellaisten oiden jalkeen, kuin viime yo oli, on onni herata sellaisen kummpanin vieresta joka nousee ylos sangysta ja alkaa keittamaan kahvia. No, tanaan ei Davekaan herannyt vaan jatkoi uniaan viela tunnin verran. Herasin Daven unenpopperoiseen kysymykseen: 'monelta se asunnonnaytto oli tanaan?'.

Ja nyt, kuvitelkaa sellainen tilanne etta olet vihdoin saanut muutaman tunnin nukuttua, makaat sangyssa aivan kamalissa kalsareissa ja virtyneessa, maailman mukavimmassa kalsaripaidassa (ja jalassasi tietenkin valtavat villasukat) tuntien olosi niin raukeaksi ja vasyneeksi etta kehosi tuntuu lahes halvaantuneelta. Ja silla hetkella tajuat etta asuntoosi on tulossa ihmisia 20 minuutin kuluttua. Muistelet milta olohuoneesi naytti ennenkuin menit nukkumaan: vaatteita joka puolella, kirjapinoja ja paperikasoja kaikilla mahdollisilla tasoilla, kahvimukeja ikkunalaudoilla ja muutama kokistolkki lattialla. Keittiota et viitsi edes ajatella, silla juuri eilen aiheutit lievan rasvapalon, jonka seurauksena koko huusholliin levisi mahtava kary.. No, en viitsi kertoa enempaa silla tuskin kukaan tuntemani henkilo oikeasti koskaan heraa tallaiseen sekasortoon ja sotkuun. Mutta, tallaisiin kuviin ja tunnelmiin me jouduimme heraamaan.

Superpikasiivous, vaatteiden vaihto ja akkia ulos kampasta!

Kavelimme puolinukuksissa kaupungille juomaan sumpit ja saamaan jotain jarkea aamun sahellykseen. Menimme ihan ajan tappo mielessa kirjakauppaan ja sielta lehtihyllysta bongasin uusimman NME:n ja mika parhautta, mukana siina oli The White Stripes:in uusi vinyylisinkku! Olen odottanut Stripesin uutta levya niin intohimoisesti, etta tallainen mahdollisuus piti samantien hankkia. Paivan pelastus, kerrassaan!

Music for My Thoughts

2007-06-05T20:12:00.000+01:00

Koska koen kauhistuttavana asiana minkaan ihmisen tai olennon palvontaa muistuttavan ihailun, olen valttynyt kuuntelemasta bandeja/musiikkia jotka syysta tai toisesta ovat nousseet jollekkin kummalliselle gurulistalle. Tallaisia muusikoita, joiden eteen ihmiset voisivat tappaa tai kuolla, ovat mm. Bob Dylan, Ian Curtis, Jeff Buckley, Lennon/McCartney (siis joko tai!) Jagger/Richards, Patti Smith ja tietenkin MORRISSEY. Olen salaa diggaillut The Smithsia joku vuosi sitten mutta sekin innostus laantui.. Nyt kuitenkin muistin laulun nimelta Ask joka on konkannut paassani jo muutaman paivan ajan. Ilmankos! Shyness is nice and shyness can stop you from doing all things in life you'd like to...

Opintojuttuja, lahinna itselle kirjoitettuja. Ei kannata lukea, on varmaan aika tylsaa....

2007-06-04T23:54:00.000+01:00

Sain tanaan palautettua ensimmaisen 'etappini' eli tutkimussuunnitelman. Taas kerran olin aivan kasittamattoman ajoissa! Deadline on 12.6, mutta halusin mahdollisimman pian paasta eroon moisesta rasitteesta. Tai no, ei se nyt ihan rasite ollut mutta kuintenkin jotain sellaista joka piti saada valmiiksi. Nyt olen viimepaivat tuherrellut muistiinpanoja ja kirjoitellut kappaleita sinne tanne. Mitaan punaista lankaa ei ole viela havaittavissa, mutta ehka se sielta joskus kuoriutuu. Gradun paisumista en ole viela murehtinut, vaikka sen aika tulee taatusti. Jonkinlaista systemaattisuutta olen kuitenkin koettanut harjoittaa, niin etta luen kerrallaan vain yhden aihepiirin kirjoja. Paitsi tanaan, jolloin syoksahdin hetkeksi filosofisiin pohdiskeluihin oman kokemuksen tarpeellisuudesta tieteellisessa kirjoittamisessa. On se tarpellista, on on!

Ulkona paistoi aurinko ja huomasin ihmiseten hengailevan nurmikoilla kesamekoissaan. Minakin olin kesamekossani, siina ikivanhassa jonka ostin Espanjasta muutama vuosi sitten. Olen salaa haaveillut ompelukoneen omistamisesta, silla uskon etta tekisin itselleni tosi hienoja hameita. Jos vartalon muoto on tallainen, etta reidet on kokoa 40 ja vyotaro on kokoa 36, niin ei siina paljon muu auta kun tehda omat hameensa. Niin.

Sain tanaan lahjaksi kaksi kirjaa! Siis niin onnellisesti kavi etta satuin kerrankin olemaan oikeassa paikassa, taysin oikeaan aikaan. Valitsin Simmelin esseekokoelman seka sosiaalipsykologian klassikon. On aika uskomatonta etta jotkut tyypit saavat yliopistolta rahaa tutkimusmateriaaliin. Tama materiaali voi siis olla vaikka minkalaista, esim se voi olla auto tai tietokone. Ja viela hullumpaa on etta jos ei sita rahaa kayta tiettyyn paivaan mennessa niin sitten sen menettaa. No, satuin paikalle kun ystavani tuskasteli etta mita ihmetta han voi viela ostaa kun mitaan ei oikein tarvitse ja rahat menevat hukkaan muutaman tunnin kuluttua. Kasittamatonta!

Aurinkoisia kesapaivia toivotellen!

2007-06-03T22:29:00.001+01:00

Meilla oli eilen tosi ihana paiva ja ilta gradun kanssa. Luin loppuun yhden kirjan, josta kirjoittelin muistiinpanoja ja lopulta joitakin kokeilevia kappaleita. Jostainhan se kirjoittaminen on aloitettava! Olen tehnyt vaikka minkalaisia suunnitelmia jo, ja vaikka kirjoitusurakka onkin vasta ihan alussa niin on jotenkin hyva pitaa tama kaikki ainakin naennaisesti hallinnassa. Huomenna menen kirjastoon palauttamaan tuon lainassa olevan satsin, ja ottamaan saman verran uusia kirjoja tilalle. Muistutus itselle: vielakaan ei ahdista, vaan koen aiheeni mielenkiinoisena ja innostavana.

Tanne ei oikeastaan kuulu juuri muuta tallahetkella. Kavin aamulla lenkilla, ja sitten tulin kotiin ja aloin siivoamaan. Innostuin siivoillessani myos pesemaan mattoja (!!). Harjatessani mattoa kynsiharjalla, kylpyammeessa polvillani konyten, sain vatsaani aivan mielettoman krampin. Siis niin kamalan, etten voinut muuta tehda menna sankyyn makaamaan. Ihmeellinen olo se oli, kertakaikkiaan! Hikoilin tuskasta ja kivusta, ja pelkasin etta kohta joudun viela umpisuolileikkaukseen. Tuska alkoi hiljalleen helpottaa, ja kun sain itseni vaannettya suoraksi, suolistostani pamahti ilmoille kaikkienaikojen paukku. Sehan se siella kramppasi..

kaakao vai kaakkao?

2007-06-02T10:55:00.000+01:00

Tulin vaan ihan pikaisesti kertomaan etta, kun aloittaa aamun kahvilla johon on sekoitettu muutama lusikallinen superhienoa kaakaojauhetta, niin tulee hetkeksi sellainen olo etta tasta tulee hyva paiva. Lueskelen tassa nyt yhta kirjaa ja iltapaivalla mennaan picknikille. Laitan sitten kuvia meidan picknick herkuista vahan myohemmin.

Ne koppaa mua..

2007-06-01T23:12:00.000+01:00

Luin lehdesta, etta paikallinen hallitus (tai tarkemmin sanottuna se oli opetusministerio) julkaisi sellaisen raportin jonka mina olisin halunnut julkaista! Siis oikeasti tama on tosi hyva juttu, koska nyt voin huoletta esittaa vaittamiani jonkun vakavasti otettavan julkaisun varassa. Ei tartte alkaa niin kovasti tulkitsemaan. Mutta pieni (ihan tosi pienenpieni) aani sisallani on hieman myrtsina, koska raporissa kaytetaan ihan tasmalleen samanlaista kielikuvaa kuin mina kaytan kuvailemaan tutkimuskohdettani. Onko sitten vahan tyhmaa etta mun gradun nimi on melkein sama kuin tuon isoon mediaan (BBC, The Guardian, The Independent ...) levinneen raportin nimi? No, ehka se unohtuu.. tai sitten ma vaihdan sita nimea... mutta en oikeestaan haluais vaihtaa kun musta se on niin ovela ja nokkela nimi ja tosi kuvaava kans...valivalivalivali

Ja niin muuten! Miten hemmetissa nyt voi olla kesakuu? KESAKUU?!

Teoriaosuus

2007-05-31T16:16:00.000+01:00

Syy blogihiljaisuuteen

Eli paljon luettavaa. Tiistainen esitelma meni hyvin. Siis tuskin se kenekaan muun mieleen jai, mutta itselle siita tuli hyva mieli. Neutraali kokemus. En esim. oksentanut tai paskantanut minnekkaan enka myoskaan pyortynyt tai muutenvaan jaatynyt paikolleni.

Nyt on siis edessa muutaman viikon mittainen puristus teoriaosuuden kanssa ja sitten alankin olla valmis hommiin, eli haastatteluihin. En halua alkaa hermostumaan tai ahdistumaan tasta viela. Katsotaan hieman myohemmin sitten.

Our House, Its a Very Very Very Fine House, Our House

2007-05-27T14:55:00.000+01:00

Laitan tahan hieman kuvia meidan kodista. Muutto on edessa muutaman viikon paasta, enka usko etta kukaan ehtii taalla enaa kylailemaan. Tama asunto on minulle tarkea silla onhan se ensimmainen kunnollinen Englannin kotini. Ja hyva koti tama on ollutkin. Oikein viihtyisaa ja mukavaa. Kotimme on siis vain yksi huone + keittio + kylppari, joten kaikkin kuvat ovat vaan siita yhdesta huoneesta. Ja seinalla nakyva taulu on se Daven mulle maalaama. Mainitsemisen arvoista on myos tuo sohva, jonka paallystimme itse eraana yona. Siis todellakin, siihen meni yksi yo kun mitattiin, ommeltiin ja lopulta niittailtiin kangasta kiinni sohvan runkoon.

Tulin Englantiin vuonna 2003 mukanani ainoastaan rinkka, nyt tavaraa on kertynyt kokonaisen yksion verran ja kohta pitaa alkaa tosissaan miettimaan mista kaikesta voisin yrittaa paasta eroon.

Taalla on vaihteeksi taas sateinen paiva. Harmittavaa, koska tanaan on luvassa ystavamme grillibileet. Olen luvannut leipoa valkosipulileipaa, ja taikina se tuolla on nousemassa. Toivottavasti saa selkenee edes vahan, on kai se nyt aika ankeaa viettaa grillibileita sisalla!

Aamuinen kotiinpaluu

2007-05-25T12:21:00.000+01:00

Tulin tana aamuna kotiin klo 5.30. Aika mahtavaa. Meilla oli pokeri-ilta (ja aamu). Sellainen leikkirahoilla pelattava pokeri. Siina on jotain erinomaista, kun kavelee kotiin auringon sarastaessa ja lintujen laulaessa. Nyt tietenkin tuntuu aika typeralta, mutta ehka tamakin paiva kaynnistyy jossain vaiheessa.

Tanaan on yhden ystavani synttarit ja keli mita mahtavin. Tarkoituksenani oli leipoa kunnollinen kakku, mutta saa nyt nahda miten sen kanssa kay. Ehka teenkin jonkunlaisen helpon juustokakun. En osaa viela oikein sanoa.Synttareiden ja perjantain vuoksi, ilta jatkunee tanaankin myohaan. Siksi nyt on yritettava olla skarppina ainakin muutaman tunnin ajan, silla tiistaina oleva esitelma odottaa kirjoittamista ja opettelua.

Meidan laitos jarjestaa sellaisen pienen seminaarin, jossa kaikki maisteriopiskelijat esittelevat gradujensa aiheita. Ihan kivaa nahda minkalaisten aiheitten parissa muut tyypit vaantavat. Vahan jannittaa, mutta yritan pitaa sen taka-alalla, onhan tassa viela paivia aikaa miettia mita sanoisi. Ennen eilista olin jo paattanyt 'sairastua' juuri sopivasti seminaari paivana, mutta eilisten keskustelujen aikana sain jostain sellaisen itseluottamus satsin, etta ihan noin vaan paatin etta nyt tai ei koskaan! Pakko kai mun on alkaa naista esitemista selviamaan, ilman n.s. paskahalvausta. Viimeksi luin esitelmani suoraan paperista, mika on tosi ankeaa katseltavaa. Nytkaan en usko etta uskallan menna ilman papereita, mutta jos vaan opettelen kaiken ulkoa, se ei ehka nayta niin kuivalta ja tonkolta. Yritan ihan tosissani nyt oppia olemaan pelkaamatta tiettyja tilanteita. Jos vaikka saisin leivottua tasta ihan neutraalin kokemuksen, niin ehka sitten oltaisiin oikeilla jaljilla. On se jannaa.

Kesanolla

2007-05-22T14:18:00.000+01:00

Tassahan vierahti taas muutama paiva.. ihan uskomatonta!! Miten voi olla jo tiistai? Pitaisiko tassa alkaa hermoilemaan?! No, en nyt viela kuitenkaan viitsi.

Sunnuntai-iltana puhelimeni soi vimmatusti, ja kun vihdoin sain vastattua oli langanpaassa itkuisen kuuloinen ystavani, kysyen voiko tulle luokseni yoksi. Sanoin etta tottakai voi, ja samalla lahetin Daven evakkoon. On jotenkin niin epaoikeudenmukaista kun joillekkin tyypeille tuntuu jatkuvasti tulevan takapakkeja ja huonoja uutisia. Istuimme tietenkin koko illan ja yon juttelemassa. Ja aamun koittaessa, menimme nukkumaan. Sama toistui eilen. Mentiin nukkumaan neljan aikaan ja aamulla aikaisin taas kampukselle. Tavallaan ihan mukavaa elella tallaisessa ihmeellisessa epatodellisessa tilassa. Tanaan kun viela sattui niin mahtava paiva etta ollaan vaan istuskeltu tuossa lammen rannalla, kaikenlaista roskaruokaa syoden. Tata on nyt kestaminen ainakin huomiseen, koitetaan sitten uudestaan sita paivarutiinia ja muuta tehokasta.

Vuokko

2007-05-19T12:29:00.000+01:00

Hyvaa lauantaita vaan! Taalla paistaa taas aurinko ja olenkin tassa just lahdossa lenkille. Luin just wikipediasta etta vuokko on taruolento saamelaisen mytologian mukaan! Voi kunpa olisin taman tiennyt silloin ala-asteella! Olisko ollut vahan erilaista olla taruolento kuin joku ankea aitienpaivan kukka?!

p.s Anteeksi vaan naista skandinaavittomista kirjoituksista, mutta minun koneella EI edelleenkaan paase nettiin.

Perjantai

2007-05-18T13:44:00.000+01:00

Viikko hujahti silmissa! Aamulla tuli puhelinsoitto etta joku on tulossa meille tarkastamaan sen homehtuneen seinan. Ja etta mun pitaa olla kotona avaamassa ovi. Koska puhelinsoitto tuli kahdeksan aikaan aamulla, en enaa kunnolla heratessani muistanut milla asialla tanne oltiin tulossa. Koska muutto on edessa, mahdollisuutena olisi ollut etta taalla olisi ollut naytto. Miten vaan, aloin paniikissa siivoamaan. Kahdeltatoista, kuten sovittu, tarkastaja tuli. Ei mun sita varten olisi tarvinnut sellaista supersiivousta suorittaa, mutta tulipahan tehtya. Tyypin lahdettya, menin lenkille ja totesin ilman olevan mita ihanin. Aurinko paistaa taydelta taivaalta ja lampotilat hipovat hellelukemia. Ihanaa! Juoksin onnessani tavallista pitemman lenkin.

Olen tasta lahdossa hakemaan esseita takaisin. Toivottavasti en saa kovin masentavia arvosanoja. Tamanhetkinen tunnelma on niin hyva, etten oikein jaksaisi nyt kamalasti masentua.

Hyvaa viikonlopun alkua itsekullekkin!

Ahkeruus kuulemma palkitaan.. joten?

2007-05-16T20:48:00.000+01:00

Olen ollut niin ahkera tanaan. Menin kampukselle jo aikaisin, mutta pian huomasin kirjaston olevan ihan tapotaynna etten viitsinyt sinne jaada lukemaan. On nimittain lopputenttien aika. MUTTA EI MINULLA!!! HA HA HAA! Omat lopputenttini vaipuivat historian hamaraan jo vuosi sitten, eika todellakaan ole ikava.

Mutta siis, kirjastosta sain mukaani ison pinkan luettavaa jota pitaisi kayda lapi ajatuksella tassa tulevien paivien kuluessa. Mahtava edistysaskel graduani varten oli pilottihaastattelu, eli sellainen haastattelu jota ei nauhoitettu eika muutakaan, kunhan juteltiin ja mina testasin haastattelu kysymyksia. Todellista tilanteessa oli se etten ollut tavannut haastateltavaani aiemmin ja etta han edusti juuri sellaista ihmisryhmaa jota olen kiinnostunut tutkimaan (ja jollainen itsekin olen). Haastattelu oli varsin mukava kokemus, ainakin minulle, ja sain siita lisaa itsevarmuutta. Suurin haaste oli luoda sellainen tunnelma jossa haastaletava voi vapautua ja kertoa hyvinkin henkilokohtaisia juttuja minulle. Ja tunnen kylla onnistuneeni siina. Ja toisaalta olin huolissani siita keittionpoyta psykologista, joka sisallani asustaa ja joka alkaa aina vahigossa terapoimaan ihmisia. Sellainen on todella arsyttavaa ja yritankin jatkuvasti opetella etten olisi niin typera. Nyt kuitenkin tunsin onnistuvani vaikka valilla piti oikein muistuttaa itsea etten ala huolehtimaan.

Taalla vallinneen kummallisen matalapaineen ja muutenkin ankean ilmaston takia, tunsin hieman tavallista vasyneemmalta tullessani kotiin. Halusin aivan hirvittavasti juoda porkkanamehua, mutta olen epaillyt kirpparilta loytamani mehulingon tehoa porkkanoiden kanssa. Paatin kokeilla kuitenkin, ja sehan toimi! Mahtavaa.

Pienia muistilappuja

2007-05-14T20:43:00.000+01:00

Nyt on paastava eroon naista yhteenhankautuvista reisista ja lollyvasta vatsasta. Kesa tulee ja haluan olla hentoinen enka tallainen paksu. Terveelliset elamantavat ovat hyvinkin tiedossa mutta niiden noudattaminen on joskus aivan todella hankalaa. En tieda miksi.

Katsotaan miten kay.

Meidan kotia vastapaata olevaan puistoon ollaan juuri parhaillaan rakentamassa sirkusta. Oikein kiinalaista sirkusta. Jos ei ole kovin kallista niin ehka mennaan. En olekkaan koskaan kaynyt oikeassa sirkuksessa. Kevat on taalla niin pitkalla etta se on ihan uskomatonta. Kahdessa viikossa puihin oli tullut kunnon lehdet ja kaikkialla on vihreaa. On tosiaan vuoden kaunein aika.

Loppuisi vaan satamasta, jotta voisi kunnolla nauttia tasta.

Tapaaminen tutorin kanssa sujui hyvin. Gradu alkaa tulla ulos kolostaan. Aika jannittavaa touhua! Enaa en viitsi alkaa lisaamaan kirjallisuutta. Tamanhetkisessakin on jo lukemista. Huomenna on pakko alkaa saamaan jotain paperille. Jos saisin joka paiva kirjoitettua jotain niin se olisi varmaan tosi hyodyllista.

2007-05-14T10:29:00.000+01:00

No olipa taas euroviisut.. Kauankohan rahoittaja-maat viitsii moista kilpailua sponsoroida? Meilla oli kylla ihan kiva ilta. Viisuvieraille tarjoilin Jallupullia eli lihapullia Jaloviina kastikkeessa. Resepti on peraisin mainiosta ruokablogista.

Jallupullat

Lihapullataikinaan tarvitset:

400 g naudan jauhelihaa
1 dl ranskankermaa
½ dl sipulikeittoaineksia (toin Suomesta)
½ dl paahdettua sipulia (ostin Ikeasta)
muutaman ripauksen jauhettua maustepippuria

Kastikkeeseen tarvitset:
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
2 dl demi glacea
2,5 dl vettä
2 rkl härkäfondia
1 dl ruokakermaa
0,5 dl Jaloviinaa (toin Suomesta)

Kuumenna uuni 175 asteeseen.Sekoita lihapullataikina tasaiseksi ja pyörittele siitä kostein käsin melko isoja lihapullia. Tästä satsista niitä tulee tusinan verran. Paista pullia uunissa 45 minuuttia.Sulata voi pannulla ja lisää siihen vehnäjauhot. Kun jauhot ovat ruskistuneet hiukan, lisää demi glace ja sekoita tasaiseksi. Sekoita joukkoon vesi & fondi ja anna soossin porista puolisen tuntia. Lisää lopuksi kerma, Jaloviina ja kypsät lihapullat. Tarjoile perunamuusin ja puolukkahillon (ostin Ikeasta) kanssa.

Minulla ainakin meni tuo kastike ihan pieleen! En ensinnakaan tieda mita on deli glace joten korvasin sen lihaliemella. Mutta koko homma meni ihan mahdottomaksi, kun en osannut mitata voita. Pannulla kiilteli valtava voi-jauho klontti, joka ei kylla millaan tavalla voinut kastikkeen pohjaksi taipua. Korostan tassa nyt viela etta ohjeessa ei varmastikkaan ole mitaan vikaa! Mina en vaan jaksanut alkaa mittailemaan, joten katastrofi ei ollut kaukana. Pelastin tilanteen niin etta kaytin vaan vahan sita voi-jauho klonttia jonka sekaan sekoittelin 2dl kermaa ja lorautin viela hieman maitoa sekaan ja tietenkin jallua. Jotenkin se onnistui nayttelemaan kermakastiketta jonka sekaan laitoin lihapullat (joista tuli muuten tosi hyvia ja mehevia!)

No nyt on taas maanantai ja olen juuri matkalla kampukselle. Tapaan siella gradun ohjaajani ja toivottavasti saan ladattua motivaatiota tahan koneeseen. Haukaa viikonalkua!

2007-05-11T00:54:00.000+01:00

On varmaan tosi so-last-year kuunnella vuoden 2006 musiikkia. Mutta joskus aina tulee sellaisia hetkia etta kaivaa mp3 soittimestaan jonkun tietyn laulun ja kuuntelee sita, niinkuin silloin kun kuuli sen ensimmaista kertaa. Niin kavi nyt The Raconteursin kanssa. Ja varsinkin se ihana laulu jossa sanotaan etta

" You want everything to be just like...The stories that you read but you can't write"

No just niin. Just noin ma nyt ajattelen!! Taalla pain maailmaa joutuu nyt osallistumaan kaikenlaiseen poliittiseen keskusteluun, enka ma jaksaisi nyt muuta miettia kuin euroviisuja. Ja tietenkin Jack White:a. Tai no, olen ma miettinyt sitakin etta noin kuukauden paasta pitaa muuttaa jonnekkin, ja loytaa jostain jotain toita ja myoskin saada sita gradua aikaiseksi. Suomen lomalla sain kuitenkin suurimman osan ahdistuksesta juostua, saunottua ja paastottua pois hairitsemasta.

Pieni poliittinen katsaus

2007-05-10T14:00:00.000+01:00

Blair ilmoitti lopettavansa "kympissa". Kylla minakin lopettaisin, jos olisin ollut Britannian paaministeri kymmenen vuoden ajan. Aika hermoja raastavaa touhua, voisin kuvitella, onneksi minun ei tarvitse koskaan siihen hommaan ruveta. Eurooppaa rienaavan konservatiivi/oikeisto aalto sai minut hetkeksi mietteliaaksi, mutta sitten tutustuin asiaan politiikatutkija ystavani avustuksella, ja sain hieman selvyytta. Ei taalla nyt oikeasti mitaan konservatiivi juttua ole menossa! Euroopan aani on hyvinkin vasemmalla, mutta se ei vaan nay aanestysinnokkuudessa, koska aanestaminen esim, lompakolla, jaloilla tai akateemisesti ajatellaan olevan hyodyllisempaa. Perinteisen liberalistisen perinteen mukaanhan, valtaa ei tulisi paattajille liikaa antaakkaan silla yksiloitymisen ja multikulttuursuuden nimissa on tarkeaa etta ihmiset voivat vaikuttaa omiin ja muiden asioihin kaytannon kautta, ei niikaan esim. Lainsaadannon kautta.

Tallaisia juttuja ei kylla kukaan jaksa toisten ihmisten blogeista lukea, joten jatan taman pohdiskelun tahan. Kerronkin taalla iloisemmista asioista kuten siita etta rinkan katoamisdraama sai onnellisen lopun kun tana aamuna kavaisin lentokentalla. Ruisleivat loytyivat aivan rypistymattomina ja muutenkin ehjina. Eiko olekkin ihanaa?

Ruisleipaa

2007-05-09T23:53:00.000+01:00

Multa havisi rinkka matkalla Suomeen. Siis koin juuri sen pelottavan hetken siina matkalaukkujen odotteluhihnalla, kun kaikki muut matkustajat poistuvat paikalta yksi kerrallaan, ja lopulta sita hihnaa kiertaa ne samat kolme matkalaukkua eika uusia enaa nay. Tosi arsyttavaa! Siella on mukana ruisleipaa, jonka olisin halunnut pakastaa tuoreena. Aamulla sain puhelun etta rinkka on loytynyt Frankfurtista mutta tulee tanne vasta klo 20. Jostain kiireesta ja muusta johtuen, he voisivat toimittaa rinkan tanne kotiin vasta perjantai-aamuna! Siis ihan kreisia, koska siellahan siis on niita ruisleipia jotka haluaisin pakkaseen. Joten lobbasin autollisen ystavan mukaan lentokentalle (noin 25mailia), mutta juuri kuin olimme lahdossa, puhelin pirisi taas ja sain kuulla etta rinkkaa ei toudellakaan voi hakea tanaan koska ne haluaa tutkia sen sisallon! Siis mita!! Siellahan on likaisia vaatteita, ja ,niin, sanoinko jo etta siella on ruisleipaa joka pitaisi pakastaa?! Kukaan ei ole yhta hyva pakkaamaan rinkkaa kuin mina, tiedan jo nyt etta jos sen joku uskaltaa avata, niin sielta rajahtaa silmille, no ruisleipaa nyt ainakin!

Joten menen tasta nyt nukkumaan, jotta voin aamulla menna hakemaan sita rinkkaa lentokentalta ja sitten pakastaa ne mun ruisleivat. Nih. Etta hyvaa yota vaan kaikille tuhansille lukijoilleni.

Suomesta ja luovuudesta

2007-05-07T10:35:00.000+01:00

Keväinen Suomen vierailuni alkaa lähestyä loppuaan. Tällä reissulla on olen saanut selvyyttä joihinkin mieltäni arkarruttavaan asiaan. On tosi kivaa tietää että pääsen Lontooseen töihin syksyllä. Tosin kesäkuviot on vielä ihan auki: ehkä muutetaan Lontooseen, tai sitten tullaan Suomeen tai ehkä sitten jotain ihan muuta. Elämäni Suomessa on siirtynyt johonkin kummalliseen tilaan. Nautin valtavasti niistä asioista joita täällä tein, mutta huomasin eräänlaisen tyhjyyden tunteen monessakin asiassa. En osaa sitä sen paremmin selittää. Enkä tiedä uskallanko tänne edes kirjoittaa kaikkia niitä ajatuksia joita olen mielessäni käynyt läpi. Kuitenkin, ja kaikenkaikkiaan, viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet aivan mahtavaa lomaa ja rauhoittumista. Tunnen olevani taas enemmän voimissani gradun ja muun tärkeän kanssa. Kesästä tulee raskas mutta toivottavasti myös ohjaava ja antava.

Eilen pääsin katsomaan sisareni parhaillaan valmistuvaa dokumenttia. Tunnen olevani todella etuoikeutettu että minulla on niin älykäs ja rohkea sisko, jonka työtä voin ihailla ja josta olen aidosti ylpeä. On jännittävää seurata kuinka elokuvan teko tapahtuu ja kuinka paljon siihen liittyy. Luovien ihmisten kanssa keskustelu ja heidän työnsä seuraaminen on ehkä parhautta! Haluaisin että minäkin voisin käyttää työssä vähän sellaista harkittua luovuutta, sellaista josta voisin ammentaa energiaa ja inspiraatiota. Luovuus on muuten määrittelemättömyydessään aivan loistava sana kuvaamaan sitä miten minä asiat ymmärrän. Se että on luova, ei tarkoita että osaa jonkin asia erityisen hyvin tai että sillä olisi mitään tekemistä taiteellisuuden tai musikaalisuuden kanssa: luovuus tarkoittaa (ainakin minulle) sellaista kykyä nähdä ja hahmottaa asioita niin että ne eivät ole sidoksissa mihinkään oletuksiin tai valmiisiin kaavoihin. Minun mielestä luovuuteen ei synnytä (niinkuin ei minun mielestä synnytä miksikään muuksikaan) vaan sitä voi oppia ja sitä pitääkin oppia niin että itsellä olisi mahdollisimman terve käsitys siitä mitä tällä maailmalla on tarjottavanaan.

Kyynisyys ei ole luovaa, positiivisuus on. Siihen pyritään, vaikka välillä tuntuu että kaikki menee päin persettä.

Non, je ne regrette rien

2007-05-04T23:18:00.000+01:00

Kävin tänään elävissä kuvissa ystäväni kanssa. On lienee selvää että kävimme katsomassa Edith Piaf:in elämästä kertovaa elokuvaa. Ihana! On mahtavaa saada sellaisia kokemuksia jotka jäävät mieleen ja vieläpä koskettavat, ainakin siinä määrin ettei heti viitsi alkaa oman navan ympäristössä tapahtuvista asioista niin ottaa murhetta. Ja mitäs tässä murhetta ottamaankaan, kaikki asiat näyttävät sittenkin loksahtelevan paikoilleen. Sellainen sanonta, jota pimeinä hetkinä pitää lähinnä pilkantekona ja viisasteluna, kuuluu 'asioilla on tapana järjestyä'. En tiedä, kuuluuko tässä totuus, mutta niinä hetkinä, jolloin tuo sanonta saa sisältöä, tuntuvat tekevän erittäin hyvää mielen tasapainolle. Eihän tässä kukaan tiedä mihin suuntaan se elämä lopulta vie?! Nyt taas toistaiseksi tuntuu siltä, että sehän on ihan hauskaa ettei tiedä. Niin!

kahdessadasneljäs postaus

2007-05-03T13:10:00.000+01:00

No niin, heipä hei. Suomen loma tässä etenee hurjaa vauhtia.

Tähän mennessä olen tehnyt juuri sitä mitä varten tänne tulinkin, eli olen hengaillut ja lepäillyt. En edes vappuna riehunut vaan, päinvastoin, kävin sauvakävelemässä. Vappupäivänä käväisin kaivarissa ystäviä morjenstamassa. Mutta kylttyyriä olen harrastanut oikein olan takaa. Kävin siskoni kanssa katselemassa tennispalatsissa niitä suomalaisia Filmitähtiä, eli Taunoa, Ansaa, Leiffiä, Siiriä ja muita. Vanhat suomalaiset elokuvat, varsinkin ne mustavalkoiset, kertovat kuinka sotienjälkeinen köyhä kansa halusi kuvitelmissaan ajatella elelvänsä oikein herraskulttuurissa; oli munkkiniemen kreiviä ja kulkurin valssia.

Kävin siskon kanssa myös katsomassa modernia tanssia, kansallisbaletissa. En ole koskaan aiemmin sellaista taidetta seurannut, ja aluksi vähän jännitti että osaanko edes moista katsella. Mutta, kyllä, osasin minä sitä seurata eikä tullut yhtään kiusallinen olo. Se oli oikeastaan aika hyvä, vaikka totuttelua vaatisi jotta osaisin todella nauttia tuollaisesta ilmaisumuodosta. Eilen sitten kävin isän kanssa katsomassa teatteria. Punk-teatteriksikin luonnehdittu, ajankohtaisiin aiheisiin paneutunut puheteatteri oli kerrassaan mahtavaa katseltavaa. Oli ihanaa kuunnella kuin ammattilaiset esiintyivät. Olin tästä niin vaikuttunut ja inspiroitunut että jatkoin esityksessä nousseista aiheista keskustelua yömyöhään messengerin välityksellä.

Tänään on sitten edessä keikka tavalla jossa esiintyy Underwater Sleeping Society. Odotan tätä keikkaa kovasti, vaikka näyttääkin siltä että olen menossa ihan yksin. Onneksi tavastia ei olen kalliossa, muuten saattaisin olla hieman peloissani. Joten, tiedossa on kaikenlaista hauskaa. Mutta nyt on mentävä, siskonpoikani tulivat juuri.

2007-04-25T18:53:00.000+01:00

Joopa joo, Suomessa ollaan. Täällä on aika kylmää, oli ensimmäinen havaintoni. Sitä seuraavat ovatkin olleet varsin miellyttäviä. Kuinka ihanaa olisikaan jos voisin aina halutessani syödä karjalanpiirakoita?! Tämän päivän olen lähinnä lepäillyt, kävin vähän kävelyllä lapsuuden metsässä, mutta sitä kummenpaa elämää en ole viettänyt. Kohta menen saunaan ja sitten taas nukkumaan. Uskomatonta, mutta jopa kahden tunnin aikaerosta koituu jet lag. Huomenna on kiireinen päivä koska siskoni tulee Kanadasta ja siihen sisältyy kaikenlaista kevätjuhlakuviota. On ollut oikein mukavaa hengailla nuorten ystävieni kanssa (5v ja 9v), olenkin oppinut paljon esim. Ahmasta.

Semmoista.

linkki

2007-04-24T15:35:00.000+01:00

Bussi lentokentalle lahtee 20 minuutin paasta. Sain just pakattua kamat ja nyt odottelen etta voin kavella bussiasemalle. Lentaminen on tylsaa, varsinkin on tosi ankeaa istua lentokoneessa 3 tuntia! Blaah..

Seuraava postaus tulee luultavasti Suomesta. Ei se nyt niin pahalta naytakkaan tulla kotiin. Ehka mua vaan vahan jannitti.

2007-04-23T16:24:00.000+01:00

Olen tanaan lukenut tallaista juttua. Olenkin usein ajatellut mista ajoittainen ahmimishairioni ja muunkinlainen ruokaan sairaanloisesti suhtautuminen johtuu. En uskonut sen liittyvan ulkonakopaineisiin, silla feministinahan olen taysin vapaa tuollaisista rajoituksista (ha!). En usko etta monikaan minut arkielamassa tunteva tyyppi tietaa syomishairioistani. Olen luultavasti jossain vaiheessa elamaa kokenut koko kirjon, tosin en niin etta siita olisi ollut mitaan kovin fyysisesti nakyvia merkkeja. Kuitenkin olen jotenkin tajunnut ruokahommien vaivaavan, varsinkin kun stressia pukkaa. Esimerkiksi nyt olen taas lihonut ja se on arsyttavaa! Viime vuonna kavin tapaamassa sellaista ravintoneuvojaa ja kun kerroin hanelle etta ajoittain syomiseni on aivan holtitonta ja toisinaan taas elan vissyvedella, sai se neuvojani kulmakarvat kohoilemaan. Suhdetta ruokaan olen yrittanyt parantaa ja uudelleen kehittaa, mutta voin kertoa etta se on todella supervaikeaa! Ei ole helppoa paasta yli niista lapsuudessa opituista 'pula-ajan' neuvoista. Ruokaa ei saa jattaa, vaikka ei olisi enaa yhtaan nalka. Ajattele nyt vaikka niita Afrikan koyhia lapsia ja kuinka niilla ei ole ruokaa. Tata nimenomaista kiristyskeinoa on hyvin vaikea antaa anteeksi mummilleni joka jatkuvasti sai minut tuntemaan lellitylta pikkuporsaalta, jos en jaksanyt syoda ruokaa. Vanhempani eivat muistaakseni kayttaneen "Afrikan koyhat lapset" -tekniikkaa. Tosin syomaan pakottaminen taisi olla aika arkipaivaista, koska olihan todella nirso lapsi.

Opin siis jo pienena etta ruoan jattaminen on tuhmaa, ainakin lihat pitaa syoda. Enka oikein kesta katsoa jos joku muukaan jattaa ruokaa. Jos vaikka Davelta jaa nakki syomatta niin ennemmin tungen sen omaan suuhuni kuin heitan roskiin, siis ihan sairasta! Siksi opettelenkin nyt tunnistamaan koska nalka loppuu ja koska syon vaan syomisen ilosta.

Avoin kirje lukijoilleni

2007-04-23T00:57:00.000+01:00

Olen lueskellut blogeja aika aktiivisesti yli 2 vuoden ajan. Tämä omakin blogi juhlii heinäkuussa kaksivuotis -taivaltaan. Joten ajattelin tässä kertoa mitä minä tästä kirjoittamisesta ajattelen. Tavaallaan on hömöä että tiedän ketkä tätä blogia oikein lukevat, ja sen mukaan sensuroin kirjoituksiani. Siksi en voi sanoa että tällä blogilla olisi kovinkaan terapeuttinen vaikutus. Toisaalta on minulla toinenkin blogi, jossain salaisessa paikassa jonne kirjoitan anonyymisti niin ettei kukaan tunnista. Ja onhan minulla tietenkin sellainen vanhanaikainen kynällä ja paperilla toimiva päiväkirja, tosin sen kanssa en ole ollut koskaan yhtä ahkera kuin tämän blogin kanssa. Näkymättömän tytön kirjoituksesta sain ajatuksen tähän postaukseen.

Tästä blogista on tullut minulle tärkeä tapa pitää yhteys suomenkieleen. On myös hauskaa kuulla että joku lukee tätä ja on kiinnostunut elämästäni. Olenhan tehnyt sen hyvin helpoksi niille keitä tämä nyt sattuu kiinnostamaan. Toisaalta, tämä yhteyden pito on luonteeltaa hyvin yksipuolista, ei minulle kukaan kerro kuinka siellä Suomessa tai Hollannissa menee! Blogin kommentti-ominaisuutta jotkut uskalikot käyttävät; tosin useasti vain kertoakseen omista kuulumisistaan. Se on ihan mukavaa mutta jollain tasolla tunnen menettäväni henkilökohtaisen kosketuksen. Silloin tällöin (harvoin) kun saan meiliä joka koskee kirjoitustani, tuntuu sellainen yhteydenotto lämpimältä. Jotenkin sana 'kommentti' on tässä yhteydessä väärin ymmärretty.

Koska kyseessä on MINUN blogi, voin tänne siis huoletta avautua täysin itsekkäästi ja muita ajattelematta. Jos vaikka ajatellaan, no, minua, niin olen ollut täällä Englannissa kohta 4 vuotta, josta puolet ajasta olen kertoillut elämästäni täällä blogissa. Valtavia muutoksia on tapahtunut minulle tänä lyhyenä aikana, olen muuttunut tyyppinä ja elämän arvoni ovat muuttuneet myös. On asioita joita en kertakaikkiaan kestä enkä jaksa ja sitten on sellaisia asioita joita kohtaan tunnen hyvin voimakkaasti ja palavasti. Joten kenties eräs syy tämän blogin aloittamiseen oli tutustuttaa ystäväni ja perheeni tähän muutokseen jota käyn läpi ja näitä ajatuksia ja olotilojahan elämässä riittää.

Mutta kuitenkin, palatessani Suomeen, huomaan palaavani takaisinpäin ajassa. Luulen että se johtuu osaksi siitä että en osaa muulla tavalla käyttäytyä niissä ympyröissä mutta uskoisin että minulle asetetut odotukset edesauttavat tämän aikamatkailun kanssa myös. Siksi nyt olenkin aivan kauhuissani taas tästä edessä olevasta Suomen reissusta. Ja ehkä siksi kirjoitan tämän postauksen tiedoksenne, että minulta ei kannata nyt odottaa minkäänlaista tyypillistä vuokkomaista käyttäytymistä, olenhan yrittänyt parhaani päästä eroon moisesta!

Onko ihan oikeasti tosi kamalaa, jos haluan tulla Suomeen vaan saunomaan, lenkkeilemään, uimaan ja lepäämään? Jos en vaikka haluakkaan tavata? Tai tehdä mitään vappuna? Jos minusta vaikka tuntuu siltä että olen kenties väliaikaisesti seilaillut laivani kanssa aivan toiseen suuntaan ja juuri nyt tällä hetkellä minulla ei ehkä ole järjettömiä määriä kiinnostusta osallistua mihinkään yhteistoimintaan?

Tässä kuvassa meitsi hengailee Doverin valkoisilla kallioilla joitakin viikkoja sitten. Siellä minä ymmärsin kuinka valtavan paineen alla olen ollut viimeiset kuukaudet ja kuinka jossainvaiheessa on pystyttävä luopumaan nostalgiasta.

Sunnuntai

2007-04-22T18:57:00.002+01:00

Taas on sunnuntai. Miten voi olla sunnuntai kokoajan?

Perjantaina siis palautin esseet, ja näinollen valtava kimpale raskasmetallia poistui hartialihaksiani painamasta. Ilma oli niin aurinkoinen ja lämmin että lähdin pikku apurini kanssa terassille nauttimaan keskipäivän siideriä. Nälkäkin siinä tuli joten tilattiin edukasta pubiruokaa ja annettiin auringon paistaa kasvoillemme. Olin niin huojentunut ja helpottunut että kotiin tultuani pystyin vaan katsomaan telkkaria ja sitten lopulta nukahtamaan syvään uneen.

Lauantaina heräsin aikaisin ja levänneenä. Siivosin kämpän kaikesta roinasta ja pesin jopa ikkunat! Menin kaupungille ostamman tuoreita kukkia ja kun tuli takaisin oli Dave jo tullut töistä. Se oli tosi kivaa, koska molemmat olemme kärsineet essee tuskasta ja nyt viimein oli aikaa olla ihan keskenään. Tehtiin oikein kesäistä ruokaa eli uusia perunoita (täältä saa jo!!) tillin ja voisulan kera sekä salaattia. Kaapistani löytyi myös piccolo pullo valkoviiniä, joka juotiin pois kun oli niin kesäinen fiilis.

Davella deadline on vasta ensviikolla, joten hän ei ollut ihan niin irtoutuneella tuulella kuin minä. Illalla ystävämme soitti ja kutsui syömään saksalaista ruokaa. Ruokajuhlat tai illalliskutsut sujuivat varsin leppoisissa merkeissä. Myöhemmin samana iltana saimme kutsun paikalliseen pubiin ja kun kadunkulmassa tapasimme kaverin, oli hänellä mukanaan iso maitokanisteri. Syytä siihen ihmetellessäni sain kuulla erikoisen vastauksen, joka on kuulemma täällä ihan tavallista mutta jotenkin vaan minä en ole tässä 4 vuoden aikana tällaista toimintaa nähnyt. Täällä kun pubit menevät kiinni klo 23, mikä on tietenkin ihan liian aikaisin, niin siten ihmiset voivat jatkaa kaljanlitkintää kotonansa ostaen mukaansa olutta suoraan hanasta. Siksi siis tämä maitokanisteri. Tulimme siis meille tämän 2 litran kalja/maitokanisterin kanssa ja ilta jatkui varsin mukavasti.

Ihan kivasti tuli nollattua. Kohta alankin olla valmis miettimään rinkan pakkaamista ja suuntaamista Suomeen.

2007-04-20T22:38:00.000+01:00

Hahahahhhahaaaaa! Kylla naurattaa! Palautin tanaan kaikki esseet. Aivan uskomatonta ja todella ennen kuulumatonta tassa on se etta palautin ne 3 paivaa ennen deadlinea. Siis olenko vihdoinkin oppinut tyoskentelemaan niin etten jata kaikkea aivan uskomattomaan viimetinkaan, ja itkea sopertaen viimeistellyt esseita aamuyolla? Mahtavaa, jos niin on tosiaan kaynyt mutta epailen kylla harvinaisen raskaasti tata. Ja toisaalta, kyseessa olivat vihoviimeiset esseet, toivottavasti koko elamani aikana. En juuri nyt keksi miksi minun pitaisi enaa alkaa esseita vaantamaan?

Olen huojentunut ja siten paattanyt pyhittaa taman viikonlopun rentoilulle, jotta Suomen lomaani sisaltyisi muutakin kuin nukkumista (talla kertaa). Kohta nahdaan, Suomi posse!

Tiivistelma Suomen politiikasta 80-, 90 ja 2000-luvulla!

2007-04-18T16:19:00.000+01:00

26 vuotiaan suomalaisen ei tarvitse muistaa eika ymmartaa politiikasta muuta kuin etta Paavo Väyrynen on roisto ja Ilkka Kanerva on naistemies. Silla parjaa, vuosikymmenesta toiseen.

Siis Paavo Väyrynen? Ja Ilkka Kanerva? Voi hemmetti sentaan.

konferenssi

2007-04-15T17:07:00.000+01:00

oi oi oi, terveisia Lontoosta. Anteeksi nyt vaan mutta tama postaus tulee ilman skandinaaveja koska tietokoneeni on taas kerran lakossa eika suostu pysymaan netissa.

Niin siis, olin Lontoossa eilen vuotuisessa BSA (British Sociological Association) konferenssissa, jossa eras ystavani ja muutama muu meidan yliopiston tyypeista esitteli tutkimuksiaan. Ensinnakin paiva oli aivan valtavan upea, niin lamminta etta t-paidassa tuli kuuma kun istuimme nurmikolla, lounasta syoden. Lampotila ylsi 24 asteeseen! Toinen mahtavan ihana asia oli se etta siella tarjoiltiin herkullista ruokaa ja sita sai syodakseen niin paljon kuin halusi. Ja kaikenlisaksi sain konferensista tosi hienon, mustan laukun jossa oli kaikenlaista jannittavaa kuten kynia, paperia ja esitteita uusimmista yhteiskuntatieteiden julkaisuista. Tasta saattaisi paatella etta en ole ennen osallistunutkaan nain suureen, kansainvaliseen konferenssiin. Olin todella innoissani tasta kokemuksesta.

Kavin kuuntelemassa luentoa neoliberalismista, josta en itseasiassa tieda kovinkaan paljoa. Luulin sen nimittain olevan enemmankin politiikan tutkijoiden ja ekonomien kayttama termi, tosin en ollut aivan vaarassa tassa asiassa. Eras luennoiva professori heitti ilmoille jannittavan jutun sanoen etta modernit ekonomistit ovat sivuuttaneet moraali-filosofiset tarkastelut ja jos Ricardo ja Smith olisivat viela elossa niin he varmasti olisivat aivan kauhuissaan. Olen joitain vuosia sitten joutunut lukemaan naita Ricardon ja Smith:in teorioita ja en voi kylla sanoa etta ensinnakaan muistaisin niista juuri mitaan tai etta olisin paljoakaan tajunnut, mutta tassa neoliberalismi kontekstissa naista ideoista voisi olla paljonkin hyotya varsinkin sosiaalipoliittisesti ajateltuna. Toinen kiinnostava seminaari oli etnografisesta tutkimuksesta. Siella tutkija kertoi omasta tyostaan irlantilais-mustalaisten tutkimisesta ja miten han oli onnistunut keraamaan tietoa vaikka itse kuuluukin aivan toiseen etniseen ryhmaan.

Mutta sitten se vihoviimeinen paneelikeskustelu, jossa osallistujana oli eras sosiaalipolitiikan parissa tyoskenteleva Sue Duncan, sosiologian professori, Michael Rustin, joka usein luokitellaan Marxilaiseksi ajattelijaksi ja Britannian suuri aikalaisajattelija Anthony Giddens, oli jotakin aivan muuta. Olen itse varsin tykastynyt Giddensin tuotoksiin, varsinkin modernin ja jalkimodernin yhteikunnan teorisoijana. Olen jokus jopa kehdannut vaittaa, tosi muutaman punaviini lasin jalkeen, etta 'Third Way' on rohkeudeltaan Das Capital:in veroinen teos. Paneelin aiheena oli sosiologia ja politiikka. Olisin voinut istua siella koko illan kuuntelemassa naiden alykkaiden ihmisten keskustelua. Jos nyt alkaisin tanne kirjoittamaan minkalaiset asiat aiheuttivat valtavia inspiraation tai muunlaisia ajatusvyorymia niin istuisin taalla varmaan maanantai-iltaan saakka. Olin aivan pyorryksissa koko konferenssista muuta onneksi mukanani oli muita sosiologeja joiden kanssa naita asioita saattoi puida.

Konferensin jalkeen paatimme viettaa illan Lontoossa. Koska metroliikenne oli poikki juuri meidan tarvitsemamme linjan kohdalta, kavelimme Tower of London:ista Westminstriin ja sielta Leicester Squarelle. Aurinko oli viela silloin kuuden aikaan todella lammin ja kavellessamme Thamesin vartta matkalle sattui vaikka minkalaista mielenkiintoista katseltavaa. Tosin paljoa ei tullut katseltua silla keskustelumme olivat varsin kiivaita ja kaikkien mielet olivat hyvinkin taynna tata juuri oppimiamme asioita. Leicester squarilla menimme jo perinteeksi muodostuneeseen Rendezvous jaatelobaariin, josta jatkoimme SoHoon syomaan sushia. Kotiin tulin joskus 10 aikaan illalla aivan taydellisen rattivasyneena. Ja tanaan herasin klo 11.

En tykkaa sunnuntaista, joten en jaksa kertoa kuinka ankean tylsa ja angstinen sunnutai on taalla parhaillaan vietossa. Toivotaan etta aika menee nopeasti ja kohta herataan taas uuteen ja raikkaaseen viikkoon.

Offer Recommended

2007-04-14T00:57:00.001+01:00

Enpäs ehkä vielä heitäkkään pyyhettä kehään jatko-opiskeluiden osalta...

2007-04-12T21:33:00.000+01:00

Katsotaanpas nyt miten saan tämän bloginkirjoituskoneen taas käynnistettyä pitkähkön tauon jälkeen. Mites se menikään… tänne kirjoitellaan siis pieniä tarinoita elämästä ja arjesta ja siitä miltä tuntuu, mikä on kivaa ja mikä on hankalaa..Erityisbonuksena kerrotaan pieniä yksityiskohtia Englantilaisesta kulttuurista suomalaissilmin katseltuna sekä muista eksoottisista jutuista joihin saattaa törmäillä multikulttuurisessa ympäristössä eli yliopistossa. Niin, kai täällä kuuluu jotain opiskelustakin kertoa ettei tyypeille Suomessa tule tunne että Vuokko se siellä vaan lorvii ja hengailee.

Aloitetaan siis siitä tärkeimmästä ja perimmäisestä syystä miksi minä olen täällä. Opiskelut ovat siis siirtymässä loppuvaiheeseen, mikä tarkoittaa sitä että olen kohtapuolin putkahtamassa ulos niin sanotusta opintoputkesta. Luoja, jos hänkään vielä tietää minkälainen maailma minua odottaa tunnelin päässä. Jatko-opiskelu kiinnostaisi mutta apurahoituksesta tuli vähän nyrkillä silmään, kuten edellisessä postauksessa mainitsin. Tämä musersi haaveeni akatemiasta, mutta vain hetkeksi. Nyt on antava luovuuden loistaa ja mietittävä minkälaista reittiä pitkin kiemurtelen takaisin näihin akatemian linnoituksiin. Muunkinlaisia vaihtoehtoja on tullut mietittyä kuten vaikka oikean työn tekemistä, siis sellaista josta maksetaan palkkaa, siis ihan aikuisten ihmisten palkkaa. Mutta työpaikkailmoituksia lukemalla sain aikaan lievää ahdistusta sillä huomasin olevani jossainmäärin ylikoulutettu ja monessakin määrin varsin alikoulutettu tai kokematon. Mutta kyllä kai työtä tekevälle riittää, joten tuskin koulutukseni ainakaan olisi esteenä moiselle. Hengaillessani täällä tuulisella saarella nyt jo neljättä vuotta, paluumuutto Suomeen ei ehkä tuntuisi enää maitojunailulta. Toisaalta, maailmassa on aika monta muutakin maata joissa hengailu voisi tuntua varsin mukavalta ja hauskalta kokemukselta. Lyhyesti sanottuna, minulla ei ole juuri nyt aavistustakaan mitä tulee tapahtumaan seuraavien kuukausien aikana.

Opiskelut sinänsä ovat sujuneet hyvin, ainakin nyt viimeisen kahden vuoden aikana. Muutaman viikon kuluttua voin kertoa olevani ’gradua vaille valmis’, eli vihoviimeisten esseiden palautuspäivä on tuossa ihan vieressä. Täällä opiskelu on ollut tähän astisen elämäni parhainta aikaa. En ole koskaan tuntenut tekeväni mitään niin suurella intohimolla ja antaumuksella kuin mitä olen täällä tehnyt. Elämäni vuoteen 2003 saakka oli päämäärätöntä, raskasta ja täynnä vääriä valintoja. En mielelläni muistele niitä vuosia, jotka tuhlasin istuessani toimistossa, henkinen hyvinvointi erittäin kiikkerästi vaakalaudalla heiluen. En haluaisi edes ajatella minkälainen tyyppi olin silloin, en pitänyt itsestäni ja muiden oli varmasti myös vaikea pitää minusta; olinhan elämälle katkera, takapakkien pohjaanpolttama, musta-valkoiseen ajatteluun taipuvainen ihmisraunio. Ensimmäinen vuosi täällä Englannissa tuotti mieleeni aimoannoksen itseluottamusta ja uskoa omaan pärjäämiseeni. Ehkä juuri sen takia sopeutuminen tänne oli kohtalaisen helppoa. Olin niin tyytyväinen että ensimmäistä kertaa elämässäni sain valettua perustukset sellaiselle elämälle kuin itse haluan. Matkalla ollaan vielä, mutta suunta on onneksi oikea.

Sellaista ajattelin tässä vielä jeesustella, että vaikka aina välillä tulee otettua turpaan vaikka minkälaiselta paskapäältä niin kaiken kaikkiaan asiat ovat paremmin kuin hyvin. Kuten ystäväni Felix sanoisi: Alles ist wunderbar!

Päivitys kuluneista viikoista

2007-04-10T23:22:00.000+01:00

Niin siis kävi että iloinen pieni elämäni, joka aivan tietämättään luuli seilailevan elämän tyynessä virrassa karahti karille niin että rysähti. Ei siitä ole kai kauaakaan kuin iloitsin tätä elämän sietämätöntä keveyttä ja ah, kuinka ihanalta ruoho tuoksuu ja, oih, kuinka sininen onkaan taivas. Ja kuinka sitten ihan yllättäen, nurkan takaa tuli joukko mäiskijöitä jotka paksuilla kämmenillään heittelivät litsareita naamaani minkä kerkesivät. Aikani jaksoin nousta ylös ja näyttää keskisormea moiselle mäiskinnälle mutta pikkuhiljaa alkoivat paristot heiketä. Kuka sitä läpsytystä jaksaisi viikkotolkulla ottaa vastaan?

Pyysin hieman hengähdystaukoa, jotta voisin koota voimani ja taistella näitä pikkunilkkejä vastaan. Saduissahan sankari aina saa lisävoimaa jostakin ja tarina päättyy onnenkyyneliin. Mutta nyt ei oltukaan sadussa vaan maassa makaamassa, pienenä möykkynä. Ja juuri silloin, isoin niistä kaikista paskiaisista päätti tulla ja potkaista maihareilla suoraan ohimoon. 'Kirpaista' tuntuu tässä yhteydässä hieman laimennetulta, kun mietin tunnelmiani kyseisestä hetkestä. Raahustin kotiin, häntä koipien välissä ja levittelin sängyn täyteen Itsesääliä ja Ruikutusta. Niissä olisi hyvä kieriskellä ja miettiä seuraavaa taistelua. Mutta jotakin puuttui mieleni liikkeistä, sillä Taisteluhenki ei useasta kutsumisestani tullut vierailemaan luokseni. Pyysin ja anelin, mutta Taisteluhenkin nakkeli niskojaan jossakin paksuihin peittoihin kääriytyneenä. Ajan käsitys alkoi hämärtymään mutta luulisin kärvistelleeni itsesäälissä noin sadan vuoden ajan kunnes sääli sai kaverikseen Inhon, Pettymyksen ja lopulta rakkaan viholliseni Ahdistuksen.

Kun Ahdistus tuli vierailulle, vedin peiton korviin ja makoilin pimeässä kuunnellen omaa hengitystä ja hikisten lakanoiden suhinaa. On kuulemma eheyttävää jättää hiusten pesu väliin, mutta en usko että sama pätee hammashygieniaan. Peiton alla oli hyvä olla, omassa kuonassa makoilla ja miettiä että minä, minä, minä, minä, minä. Ahdistuksen kanssa keskusteltuani aloin olla valmis tapaamaan, Suuren ja Mahtavan MASENNUKSEN. Mutta sitten jotain tapahtui. Joku tuli ja raotti peittoa. Aivan liian kirkas valo tavoitti pimeyteen tottuneet silmäni ja siristellessäni huomasin Ahdistuksen yrittävän paeta. Mitä ihmettä, tuumin, enkö olekkaan yksin tässä maailmassa?

Peiton raottaja alkoi laskea kylpyvettä. Pesin hartaudella pois vuosituhansien tunkkaista kerrosta likaa, pölyä, kyyneleitä, tuskaa ja ahdistusta. Kylvyn jälkeen ihoni kuulsi vastasyntyneen vauvan tavoin kimmoisana ja uutena. Katsoi ulos ikkunasta ja ulkona oli kevät. Keväällä Vuokot heräävät, sanotaan.

2007-04-09T12:53:00.000+01:00

Elossa ollaan. uudet paivitykset mietinnassa.

-Watch this space-

2007-03-27T19:58:00.000+01:00

En jaksa nyt paivittaa tata blogia. Ehka tarvitsen vahan lomaa. Elama ei nyt mene suunnitelmien mukaisesti.

En tajua yhtään..

2007-03-18T20:46:00.000Z

Takana on paskamaisin viikko aikoihin. Matoja keittiössä, henkinen luhistuminen rahasotkujen takia, pyörän varastaminen ja nyt, porvarihallitus. Voi paska.

2007-03-16T09:47:00.000Z

No, multa varastettiin pyörä. Täytyy sanoa että nyt menee kyllä tosi huonosti..

Fix Me, Please..?

2007-03-14T15:09:00.000Z

Aamuisen mato-hässäkän päälle posti toi kasan laskuja, joiden maksaminen ei luultavasti onnistu aivan hetkessä. Tämä lamaannutti minut niin täysin että jäin vaan sänkyyn makaamaan ja... niin, taisin vähän itkeäkin. Yleensä en anna raha-asioiden ottaa niskalenkkiä itsestäni mutta ajatus siitä että olen kohta 27-vuotias enkä vieläkään pärjää omillani, enkä pysty maksamaan laskuja, otti niin pahasti luonnolle että en oikein osannut koota itseäni tämän jälkeen. Nyt kun katselen peilistä turvonneita silmiäni ja luhistuneita hartioitani, tuntuu että pohjakosketus on saavutettu. Tästä tilasta pääsee helposti kahteen suuntaan: ylös ja alas. Mutta onneksi on sellaisia tyyppejä kuin Chris Martin ja Beck jotka auttavat tällaisissa hetkissä.

When you try your best, but you don't succeed. When you get what you want but not what you need.

When you feel so tired but you can't sleep. Stuck in reverse.

And the tears come streaming down your face. When you lose something you can't replace.

When you love someone but it goes to waste. Could it be worse?

Lights will guide you home, And ignite your bones,

And I will try to fix you

(Videon mukana voi fiilistellä: http://www.youtube.com/watch?v=jBEYyHGbwto )

Uuuaaahhh.... hyiiihhh

2007-03-14T09:00:00.000Z

Meillä on matoja keittiössä! Aamukahvia laittaessa huomasin mukin pohjalla pienen, valkoisen murusen. Aluksi luulin että se on riisinjyvä mutta tarkempi katsaus ja.... hyi yök!! Se oli mato! Katsoin tietekin kaikkiin muihinkin kuppeihin ja kyllä! Meillä on useampia matoja mukien pohjilla. Tästä kauhistuneena soitin isälle. Isä sanoi ettei huolta, näitä nyt aina välillä tulee. Tyhjensin kaapit astioista ja ruokatarvikkeista ja laitoin KAIKEN vedenkestävän kiehuvaan veteen ja heitin roskiin KAIKKI avatut jauho-, riisi-, jne -pussit. Siivoillessani kaappeja (tolulla..hmm menikö kenties liian pitkälle tässä..?) huomasin että kuumaan veteen jättämäni säilykepurkit alkoivat hiljalleen kuoriutua etiketeistään, jolloin niiden tunnistaminen olisi mahdotonta. Sähellystä heti aamusta..

Olen tässä istunut post-traumaattisessa tilassa miettien voiko tätä päivää vielä jotenkin pelastaa. Ehkä voi, koska kello on kuitenkin vasta yhdeksän aamulla.

Tulin tänne blogiin hehkuttamaan onnekkuuttani!!

2007-03-13T17:22:00.000Z

Kaikki alkoi aamulla kun sisko soitti ja pyysi käännösapua. Kello oli soinut n. 15min aikaisemmin, mutta itse hengailin vielä vällyjen välissä miettien jaksaisinko nousta vielä, sillä mitään kiirettä minnekkään ei ollut. Mutta hyvä että nousin, tai siis, hyvä että sisko soitti jotta päiväni alkoi aiemmin. Muuten olisin helposti hengaillut sängyssä ainakin yhdeksään. Koska aamuinen ilma näytti niin lupaavalta, laiton pian juoksukengät jalkaan ja suuntasin puistoon lenkille. Olenkin juuri saanut päivitettyä mp3 soittimen niin että siellä soi vaihteeksi jotain muuta kuin Belle&Sebastiania. Siellä soi The Concretes, uusi ihastus.

Lenkin jälkeen tuntuu aina niin toimeliaalta että päätin lähteä kirjastoon hakemaan yhtä kirjaa esseetä varten. Kuitenkin matkalla sinne sain puhelinsoiton ystävältäni Matt:iltä joka sanoi olevansa huolissaan minusta. Olen kuulemma ollut jotenkin vaisunoloinen viimeaikoina ja nyt hän tuumasi että tarvitsen piristystä ja että jos vaan sopii niin hän tulisi kylään. Sanoin olevani kotona tunnin päästä joten sopii tulla kahville. Ja ette kyllä arvaa mutta, Matt tuli luokseni kitaran kassa ja soitti ihanasti Beck:iä, Bright Eyes:iä ja Bob Dylania (Viimeinen on jo pitkään keskuudessamme jatkunut kiistely ja tavallaan jo vitsiksi muodostunut juttu). Olen kai aiemmin jo sanonut kuinka tavattomasti nautin siitä että ympärilläni on luovuutta, jota en itse pysty/osaa luoda. Siksipä oli mukavaa kuunnella kun joku soittaa kitaraa. Tämä tosiaan piristi päiväni. Mutta siinäpä ei ollutkaan kaikki! Ja tämä tarina tarvitsee hieman pohjustusta ollakseen ymmärrettävä. Joten palaan ajassa muutaman viikon taaksepäin jolloin minä ja Dave mentiin Matt:lle illalliskutsuille. Siellä tapasin myös Matt:n kaverin joka on sarjakuvataiteilija. Kerron hänelle tietenkin että tykkään kovasti lukea sarjiksia, mutta en ole juuri lainkaan seurannut sitä täällä. Hän puolestaan kertoi olevansa suuri muumi-fani ja ihmetys oli valtaisa kun kerroin ettei se ole kovin muodikasta Suomessa, sillä muumit on lähinnä lasten juttu. Hän sanoi omistavansa kaikki Tove Janssonin albumit mitä on vaan englanniksi julkaistu. Olin tästä jotenkin niin otettu että päätin lainata omat muumi-sarjikseni hänelle, vaikka ne onkin suomeksi.

No, tämän pitkän pohjustuksen jälkeen päästää tähän hetkeen. Matt, tänään kyläillessään luonani antoi minulle paksun kirjekuoren joka oli peräisin tältä ystävältä. Sieltä löytyi hänen julkaisemansa albumi OMISTUSKIRJOITUKSELLA JA KUVALLA! Olin tästä niin onnellinen että otin ihan kuvankin. Mutta koska nettini ei toimi ikinä niin kuin haluaisin niin kuva jää nyt lisäämättä. Kirjeen sisältä löytyi toinenkin albumi, eikä riemullani ollut enää rajoja: se oli Belle&Sebastian ’Put the Book Back on the Shelf’ ja kuinka ollakkaan hän oli julkaissut sarjan myös tässä! Ajattelin ettei päiväni voisi mennä enää paremmin. Lähdin kävelylle sulattelemaan tätä asiaa, kunnes puhelin soi. Se oli Dave joka ilmoitti että tänään mennään kuuntelemaan musiikkia Arts Centreen. Daven tuttuja on tulossa kylille soittelemaan joten meidät oli laitettu vieraslistalle! Dave onkin juuri tulossa tänne kavereineen ja minä lupasin järjestää jotain purtavaa ennen keikkaa.

Koska rahat ovat vähissä ja erityisen vähissä ne ovat tälläviikolla oli sisäistä marttaa puhuteltava, kuinka saada pöytä koreaksi kun jääkaapissa on ketsuppia ja margariinia. Joten leivoin itse leipää ja onnekseni kaupungilla oli tänään kalanmyyntiä eli sain tuoretta kalaa (mikä lie on haddock, joku valkolihainen kala) edulliseen hintaan. Siitä minä kohta paistelen fileet kaikille ja tarjoilen sen keitettyjen pottujen kanssa.

Joten nyt minä täällä odottelen jengin saapumista ja tämän iltaista keikkaa! Hauskaa tiistaita, ystäväiseni!

Edit. myöhemmin: Haddock on kolja. Mikä lie se sitten on...?

Edit. Vielä myöhemmin: Kolja on turskakala http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolja

Terveiset Suffolkista!

2007-03-11T18:19:00.000Z

Pääsin sunnuntai-ajelulle pitkin naapurikuntaa. Ensin matkasimme kauniiseen Coggeshall:in joka on aikanaan ollut varsin suosittu kylä puuseppien keskuudessa. Kauniita rakennuksia, koristeellisine puukaiverruksineen. Tällaisena lämpimänä kevätpäivänä se oli kuulkaa aivan ihana paikka. Jatkoimme matkaa Sudbury:n jossa nautimme perinteisen Sunday Roast:in paikallisessa pubissa. Koska seurueemme koostui lähinnä ei-briteistä niin muutamalle tämä pub-lounas oli ihan uusituttavuus. Siellä terassilla istuessamme, mietimme että kyllä se vaan niin on että joku on joskus ymmärtänyt ihan väärin kun on Englantilaista ruokaa ruvennut moittimaan.

Matka jatkui Bury St. Edmunds –nimiseen kaupunkiin. Olin itse aivan yllättynyt tämän paikan historiallisuuudesta. Katedraaliin astuessamme se selvisi; tähän pikkuiseen Suffolkilaiseen kaupunkiin oli haudattu itse Mary Tudor, Kuningas Henry VII tytär joka myöhemmin nai Louis XII ja siten hänestä tuli Ranskan kuningatar. Kävellessämme näitä vanhoja kujia myöten päädyimme puistoon jossa näkyivät vanhan kaupungin rauniot. Koska auringonpaiste tuntui siellä niin juhlalliselta päätimme ostaa jäätelöt ja näin ollen tuli vuoden ensimmäiset ulkoilmajätskit syötyä. Ei tässä voi muuta kuin ihastella kuinka on kivaa kun kevät tulee. Retkemme päättyi paikallisen panimon, Greene King, pubiin olusille. Päivä oli kertakaikkiaan mahtava aloitus keväälle!

Tästä positiivisesta viikonlopusta tulen ammentamaan voimia ensiviikolle joka tulee olemaan hankala, pitkä ja raskas. Mutta en kehtaa valitta, kun kaikki on nyt aika hyvin.

Tyttöjen ilta

2007-03-11T18:13:00.000Z

Oi, kuinka onnekas olenkaan! Olen kai viimeaikoina lähetellyt signaaleja ympärilleni että kaikki asiat elämässäni eivät ole kohdallaan. Ystävieni yhteydenotoista huolimatta olen itsepäisesti jankuttanut kaiken olevan hyvin, mitä nyt vähän kevät väsymystä on ilmassa. Mutta kuinkas kävikään? Lauantaina luokseni tuli joukko ihmisiä, mukanaan kassillinen ruokaa, juomaa sekä DVD leffa. En osannut lainkaan odottaa tällaista, enkä varsinkaan sitä että ystäväni pistivät minut istumaan sohvalle samalla kun he hääräsivät keittiössä intialaista ruokaa. Ja tälläkertaa kyseessä oli siis todella autenttista intialaista sillä ystäväni soitteli välillä ruokaohjeiden perään äidilleen Kalkuttaan! Ruoka oli kuin olikin erinomaista. Samoin oli seura. Katsoimme yhdessä Borat:in, tuon aivan ylikuumentuneen mediamylläkän saatteleman pläjäyksen. En osaa nyt suoralta kädeltä sanoa oliko se hyvä vai huono leffa. Kummallinen olo siitä kuitenkin jäi.

The World is My Oyster

2007-03-09T16:13:00.000Z

Voi että mä vihaan silittämistä!! Aamu alkoi niin että Davelle tuli puhelinsoitto että töitä olis tiedossa jos olet kaupungilla 45min kuluttua. Dave suihkuun ja minä silittämään kauluspaitaa. Siinä tohinassa huomattiin myös Daven villiintynyt takatukka joka oli kotikonstein saatava toimistokuntoon. Tätä sähellystä kesti noin. 30min jonka jälkeen aloitin omat aamutoimeni.

Koska yliopistolla piti olla vasta klo 12, aamun kulku oli varsin rento. Sain myös luettua esseetä varten monta kappaletta. Amazonista tilaamani kirja tuli myös postissa joten lukemista tosiaan riittää. Nyt tuntuu kuitenkin siltä että motivaatiota riittää. Ajatella, että nämä esseet ovat sitten ne vihoviimeiset. Tenteistä pääsin eroon jo viimevuonna. Se onkin muuten ihanaa, ettei tänä keväänä tarvitse huolehtia lopputenteistä, ne kun ovat hallinneet keväisiä suunnitelmiani jo vuodesta 2003. Vaikka motivaatiota riittää ja jaksamistakin on vielä hieman jäljellä, haaveilen silti jo jonkinlaisesta reissusta, jonnekkin päin maailmaa.. En tosin tiedä millä rahalla ja ajalla tämä matkailu muka sitten tapahtuu.

Viikonlopuksi ei nyt sitten olekkaan mitään erityisiä suunnitelmia. Ajattelin olla kotona ja lueskella. Huomenna on kai taas kiva ilma joten voisin mennä pyöräilemään..

Ilman takkia ulkona = Kevät

2007-03-08T15:16:00.000Z

Anteeksi nyt vaan, mutta tulin tänne kertomaan että täällä on 16 astetta lämmintä!! Siis sellaista ettei tartte käyttää takkia. Uskomatonta. Mutta samalla aivan mahtavaa. Tällaisesta aurinkokylvystä saa valtavasti voimaa ja energiaa. En tiedä mainitsinko jo täällä että ostin kirppikseltä mehulingon. No, linko on ollut kovassa käytössä lähes joka aamu. Appelsiinit on nyt halpoja samoin kuin kiiwit. Niistä saa lingottua niin herkullista ja energiatäyteistä mehua että aamukahvit ovat aivan jääneet juomatta.

Aamu alkoi tänään varsin epämukavasti. Sähköposti toi viestin että tämä eräs lähettämäni supertärkeä kirje ei ole saavuttanut päämääräänsä ja deadline on huomenna! Laitoin kirjeen postiin viime perjantaina… voisin, jos viitsisin, liittyä kuoroon joka jupisee paikallisen postin hitaudesta ja epäluotettavuudesta. Mutta en viitsi, koska tähän mennessä posti on toiminut hyvin eikä ne (postityypit) voineet tietää kuinka supertärkää postia oli kirjekuoren sisällä. Niin. Joten menin heti ensitöikseni paikalliseen postitoimistoon ja sanoin että tämän kirjeen pitää olla määränpäässään huomenaamulla! Tästä ilosta maksoin kokonaiset £4.10 joten nyt voi vaan toivoa ja luottaa että se menee varmasti perille.

Tänään on yritettävä saada esseetä tehtyä sillä illalla meille tulee vieraita. Ostin nimittäin kirppikseltä Trivial Pursuitin (£3) ja tänään on sitten pidettävä peli-ilta. Oman hankaluutensa tähän muutenkin jo vaikeaan tietokisailupeliin tuo sellainen seikka, että kysymykset ovat vuodelta 1983. Sinänsä hyvä sillä kaikki osallistuvat pelaajat ovat syntyneet ennen ko. vuotta mutta kuinka paljon arkipäivän (Englantilaista) triviaa kykenemme muistamaan? Koska tykkään suunnitella juttuja etukäteen olen hyvin systemaattisesti kutsunut koolle neljä ihmistä (eli 6 pelaajaa) joista puolet ovat Brittejä.

Mutta nyt on aika syventyä virtuaalisen etnografian ihmeelliseen maailmaan (eli siis essee kysymykseen..)! Hauskaa torstaita vaan kaikille!

P.S. Jean Baudrillard on kuollut…kai? Jean itse on opettanut ettei mikään ole totta (!) varsinkaan se mitä lehdissä lukee. Kyllä mun mielestä olis hyvä jos näitä rohkeita postmodernisteja ei hyllytetä. Nouskoon siis legendaksi hän!
P.P.S. Nadja Pyykkökin on kuollut. Muutaman kuukauden aikana Suomessa on kuollut Juice, Kirka, Esko Nikkari… ja ketä vielä?

Päivitys

2007-03-05T20:57:00.000Z

Helmikuu vaihtui maaliskuuksi aivan yllättäen. Kontollani on ollut suurehko kirjoitusurakka, joka nyt on viimeinkin päättynyt. Siitä niin helpottuneena päätin osallistua viime lauantaia varsinaiseen live-musiikin juhlaan! Täällä meidän yliopistolla järjestettiin sellaiset festarityyppiset juhlat, jossa kolmeen paikkaan oli järjestetty bändejä soittamaan ja keikat jatkuivat koko illan. Mukana oli paljon hyviä bändejä ja tosi ankeita ja tylsiä esityksiä. Keikkojen välillä käytiin ulkona katsastamassa kuunpimennyksen tilannetta, ja niin vaan ensimmäistä kertaa eläessäni pääsin näkemään pilvettömältä taivaalta, kuinka kuu muuttuu punaiseksi.

Sunnuntai-aamu valkeni aurinkoisena ja päätimme käynnistää pyöräretkisesongin alkaneeksi. Pyöräillähän täällä voi pitkin vuotta mutta pitemmät pyöräilyretket on jätettävä vähemmälle. Ihanaa kun kevät tulee!! Olen jo herätellyt viherpeukaloani ja ostellut siemeniä ja ruukkuja. Varsin järkevää toimintaa kun muutto on väistämättä edessä 4 kuukauden kuluttua. Minne? No, sitä en vielä itsekkään tiedä..

..enemmän kuin tuhat sanaa..

2007-03-04T15:43:00.000Z

Heipä hei vaan ystäväiseni. Niinpä niin.. päivitysvälit senkun kasvaa. Minuun on iskenyt blogilaiskuus. Siksi tarjoilenkin teille viime viikkojen elämyksiä näin kuvallisessa muodossa. Täällä on kevät jo pitkällä, krookukset kukkii ja aurinko lämmittää. Tekstiä tulee lisää kun laiskuu helpottaa.

Päätän visuaalisen tarinoinnin perinteikkäiseen kuvaan ihkaoikeasta Fish&Chips:istä. Tällainen höpöruoka voi olla hyvää jos se nautitaan juuri oikeanlaisessa tilanteessa.

2007-02-21T22:50:00.000Z

No voi herramunjee! Kyllapas taas on venahtanyt nama paivitysvalit! Anteeksi vaan.

Aloitetaan vaikka siita etta koulussa menee hyvin. Sain esseita takaisin ja olin iloisesti yllattynyt ettei jouluinen hikarointini suinkaan joutunut kankkulan kaivoon. Tama jakso tosin on aiheuttanut kaikenlaista kiiretta noin niinkuin jarjestelmallisesti ajatellen. Eli, meilla oli kotilaksyina dokumentin analysointi, osallistuva observointi ja haastattelu. Ja, hih heijaa, sain kaikista naista pikkuhommeleista erinomaiset arvosanat. No, tuo ei sinansa paljoa hetkauta silla arvoltaan nama juttuset ovat noin 20% luokkaa koko kurssin arvosanasta. Mutta antaapahan tuo vahan etumatkaa, jos meinaan erinomaista myos esseesta havitella.

Tuo jo mainitsemani haastattelu oli sellainen hassu 15min lorpottely, jonka tarkoituksena oli ainoastaan saada vahan maistiaista edessa olevaa koitosta varten. Nimittain, toista kurssia varten on minun suunniteltava haastattelurunko, toteutettava haastattelu (vah.45 min), analysoitava se ja kaikki tama hauskuus tapahtuu kansalaisidentiteetti kontekstissa. Ja vaikka deadlineen olisikin viela 2kk aikaa, niin arvatkaapas olenko jo tehnyt ko. haastattelun? Joo, olen! Haastattelin ita-saksalaista ystavaani ja nyt kun haastattelu (siita tuli vahan yli tunnin pituinen) on tehty ja kirjoitettu (transcribed?) niin voin hyvilla mielin alkaa analysoimaan ja tutustumaan tarkemmin kirjallisuuteen. Ihanaa, kun ei ole paniikkia ja hataa taman suhteen!! Ja hauskaa oli myos etta ystavani Matt, halusi haastatella minua! No, sehan sopi ja tanaan istuin piinapenkissa juttelemassa kansalaisidentiteetistani. Se oli oikeasti tosi hauskaa!

Muutakin ihanaa on tapahtunut. Olen loytanyt vanhan ihastuksen kohteeni: punttiksen! Viimeisen muutaman viikon aikana olen hengaillut siella useaan otteeseen. Liikunta auttaa kaikkiin vaivoihin: myoskin kiireeseen, joka on eittamatta aina itsekeksittya. Anteeksi vaan Laijaseni, mutta kylla se vaan niin on etta kiire on sosiaalisesti konstruktioitu, eli ihan itse keksittya hapatusta. Kiireinen minakin olen, tosin vain omassa maailmassani.

Lauantaina kaytiin Lontoossa! Jarvis Cockerin keikkaa katsomassa. Mina, Dave ja Matt mentiin Lontooseen jo aamusta, tarkoituksena vahan kierrella. Ja mehan kierreltiin. Paasin vihdoin Spitalfield torille, jona seka alueena etta torina oli jotain sellaista jossa meitsi diggailee hengata. Kaytiin tietenkin myos katsastamassa valokuvanayttelya, Tata modernia ja yleista Lontoon meininkia. Palatakseni hieman Jarvis Cockeriin, voin kertoa etta viimeisena lauluna ei ollut Pulp:ia vaan Black Sabbath:ia ja mikas muukaan kuin Paranoid. Voi sita ihmetyksen maaraa, oli meinaan aika yllattava veto!

Ja sitten tama viikko! Ei voi oikeasti olla viela keskiviikko! Ja ihan kohta, eli huomenna on meidan laitoksen konferenssi. 40 punnan huokeaan hintaan, saan yopya merenrantakaupungissa (hotellissa), nauttia ruoasta ja juomasta, seka 2 paivan ajan esitelmista. Siella minakin esittelen elamani ensimmaisen ihan, ihqu oman tutkimukseni, joka on hyvin teoreettinen, mutta silti hyvin laheinen. Jannittaa vahan jo, mutta perjantai-aamuna tulen olemaan hyvinkin lahella hermorauniota.

Seuraavaksi tulen koneen aareen vasta lauantaina, joten hauskaa loppuviikkoa vaan kaikille!